Viihdeohjelma Putouksesta on taas tullut puheenaihe, ainakin iltapäivälehdistössä. Viime vuoden voittajan Riku Niemisen sketsihahmo, rollaattorilla liikkuva vanhus Hieno Åhlgreen, on kuumentanut tunteet. Osa katsojista pitää vitsiä vanhuksia ja vammaisia loukkaavana. Kun ohjelman ensimmäisessä jaksossa näkyi tänä vuonna vielä huutokauppasketsi, johon lisättiin puhevika ja pakkoliikkeet, kuohunta oli taattu.
Huumoria voi tietenkin tehdä hyvin tai huonosti. Ei mainittu huutokauppa minuakaan huvittanut. Kysyä silti sopii, kuinka moni vammaisten puolesta loukkaantuneista mahtoi tälläkään kertaa olla itse vammainen? On todella surullista, jos vammaisuus nähdään aina niin suurena tragediana, ettei siitä voi löytää huumoria. Yhtä lailla harmittavaa tai vähintään laiskaa käsikirjoittamista on, jos vammaisuus tai vamma itsessään on stereotyyppisesti se ainoa naurun aihe.
Kokonaan toisenlaista ajattelua edustaa esimerkiksi fantasiasarja Game of Thrones. Lyhytkasvuinen näyttelijä Peter Dinklage on ansaitusti saanut kaikki mahdolliset palkinnot roolisuorituksesta Tyrion Lannisterina, joka ei ole lainkaan mustavalkoinen vammainen hahmo.
Kiitospuheessaan tällä viikolla pidetyssä Golden Globe -gaalassa Dinklage osoitti myös, että uskottava esiintyminen mahdollistaa tärkeät yhteiskunnalliset kannanotot. Hän nimittäin mainitsi puheen lopuksi toisen lyhytkasvuisen näyttelijän Martin Hendersonin. Henderson vammautui vakavasti lokakuussa jouduttuaan tuntemattoman henkilön heittelemäksi baarissa. Jonkun mielestä kyseinenkin tapaus saattaa olla hauska. Siitä ajatuksesta olisi jo syytäkin loukkaantua.
Yritin ostaa itselleni ja avustajalleni junalippua Helsingistä Turkuun ja takaisin VR:n internetpalvelusta. Oman lipun hankinta sujui helposti, mutta avustajan lipun kohdalla alkoivat vaikeudet. Ohjeissa sanottiin, että oman lipun ostamisen jälkeen vammaisen henkilön pitää soittaa VR:n maksulliseen asiakaspalvelunumeroon saadakseen hankittua avustajalle maksuttoman saattajalipun. (Tämä on hieno asia!)
Soitimme numeroon, mutta emme päässeet edes jonotukseen, vaan automaatti kehotti soittamaan myöhemmin uudestaan. 1 1/5 tunnin jälkeen oli pakko luovuttaa ja lähteä asemalle hankkimaan avustajan saattajalippua. En itse mennyt asemalle. Asemalla taasen myyjä ei aluksi halunnut antaa saattajalippua, koska se olisi hänen mukaansa pitänyt ostaa yhtä aikaa vammaisen ihmisen lipun kanssa. Myyjä ei tiennyt, että saattajalippua ei voi hankkia nettipalvelusta. Hän kuitenkin heltyi antamaan lipun. Miksi tämä on niin vaikeaa?
Kiinnittäisin myös VR:n ja rataviranomaisten huomiota siihen, että esim. Riihimäen asemalla laiturit eivät ole matalalattiajunien tasolla vaan paljon alempana. Siksi pyörätuolilla ei kannata matkustaa Riihimäelle matalalattiaisilla lähijunilla. Vaikka mm. IC2- junissa on irtoluiskat, näissä
lähijunissa niitä ei ole. Tietysti Riihimäelle voisi rakentaa väliaikaisen korokkeen matalalattiajunia varten siksi, kunnes laiturit saadaan kokonaan korjattua. Mutta silloinhan elämä olisikin helppoa.
YK:n
päämajassa on tällä viikolla pohdinnan aiheena vammaisten
oikeuksien yleissopimus. Sopimusvaltioiden neljänteen kokoukseen osallistuu
vammaisaktivisteja ja asiantuntijoita kaikkialta maailmasta. Suomen vammaisia
henkilöitä New Yorkissa edustaa ainakin Kynnyksen Kalle Könkkölä
Suomi on kokouksessa muiden mukana, vaikkei olekaan
sopimusosapuoli, onhan sopimus täällä edelleen ratifioimatta. Kokousviikko
pitää joka tapauksessa sisällään monta tärkeää tapahtumaa ja keskustelua
ihmisoikeuksista, esimerkiksi inklusiivisesta opetuksesta. Lisää tapahtumasta
voi lukea esimerkiksi YK:n uutissivuilta: http://www.un.org/apps/news/story.asp?NewsID=39465&Cr=disabilities&Cr1=
Kotimaassa
keskustelun vammaisten ihmisoikeuksista taas voi avata esimerkiksi tutustumalla
Väestöliiton tuoreeseen Ilman esteitä -julkaisuun joka käsittelee vammaisten
seksuaaliterveyttä. Kirjaa, johon Kynnyksen
varapuheenjohtaja Amu Urhonen on laatinut johdannon, voi tilata osoitteesta: riikka.narhi@vaestoliitto.fi.
Ensin hyvät uutiset: vammaisten asiat ovat viime aikoina olleet paljon otsikoissa. Sitten se kolikon huonompi puoli: uutiset ovat olleet pääosin huonoja. Ensin saatiin lukea siitä, miten vaikeaa työtä etsivällä vammaisella ihmisellä on Suomessa. Vain kolmannes Suomen 200 000 vammaisesta on ollut töissä kuluneen kahden vuoden aikana. Lisäksi yritykset ovat tietämättömiä vammaisten työllistämisen mahdollistavista tukitoimista.
Seuraavaksi kerrottiin, ettei palveluasuminen takaa vammaisten henkilön itsenäisyyttä. Asia saattaa olla jopa päinvastoin – osassa asumisyksiköitä vammaisten henkilöiden kohtelua kuvataan mielivaltaiseksi. Räikeimmissä tapauksissa kysymys on pakkopaidoista ja väkisin lääkitsemisestä.
Kirsikkana kakun päällä oli uutinen, jonka mukaan lähes kolmannes kehitysvammaisista joutuu seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Useissa tapauksissa hyväksikäyttäjä vieläpä on henkilö, josta vammainen on riippuvainen, kuten hänen avustajansa.
Kaikissa näissä huonoissa uutisissa ei ole vammaisliikkeen parissa työskenteleville henkilöille juuri mitään uutta. Se, että uutiset ovat ikävää luettavaa, ei myöskään tarkoita, ettei niiden tulisi olla esillä. Muutosta ei taatusti tapahdu silmiä ummistamalla. Ei siis voi kuin kiittää tahoja, jotka ovat tuoneet näitä kysymyksiä näkyvämmin yleiseen keskusteluun ja jatkaa työtä epäkohtien parantamiseksi. Sarkaa ainakin tuntuu riittävän.
Tuore uutinen kertoo, että kesä on ollut Mielenterveysseuran valtakunnallisen kriisipuhelimen ruuhkautumisaikaa. Esimerkiksi heinäkuussa numeroon soitettiin yli 19 000 kertaa. Monenlaiset ongelmat, kuten yksinäisyys ja ahdistuneisuus korostuvatkin juuri lomakausina. Samanaikaisesti auttavat puhelimet ovat kuitenkin osittain lomilla tai jopa kokonaan kiinni.
Helsingin Sanomien juttuun asiasta haastateltu kriisipuhelimen päällikkö Susanna Winter kertoo, että soittojen takana voi olla ongelmien vyyhti. Tilannetta voi syystäkin pitää huolestuttavana.
Pelkästään ongelmien tunnustaminen on saattanut olla puhelimeen soittavalle henkilölle iso ponnistus. Soitoissa heijastuu myös huoli maailman tilanteesta, kuten talouskriisistä. Entäpä, jos apua ei hädästä huolimatta ole tarjolla? Olisi hyvä muistaa, että jokainen tarvitsee joskus kuuntelijaa, vuodenajoista riippumatta.
Blogi 