|
Vammainen Surmattiin taas - Kuinka monen tarvitsee vielä kuolla ? |
PDF
|
| Tulosta |
|
Sähköposti
|
Kynnys ry on erittäin huolissaan vammaisten kohtelusta Suomessa. Esiin tulleet kuolemantapaukset, nyt jälleen CP-vammaisen surma Lehtimäen opistolla, ovat vain jäävuoren huippu. Erityisesti laitosmaisessa asumisessa, laitoksissa ja kouluissa, joissa on asuntola, valtasuhteet muodostuvat vammaiselle epäsuotuisaksi. Vammaiset ovat toiminnan kohteita, eivät itse ajattelevia yksilöitä.
Lehtimäen opiston surman uutisointi on samoin kuin Ylisten tapahtumien jälkeen lähtenyt muista kuin uhrin lähtökohdista. Sympatiaa keräävät niin opiston henkilöstö kuin opiskelijoiden vanhemmat. Opiskelijat eivät ole läheskään kaikki alaikäisiä, joten ihmettelemme, miksi aikuisten ihmisten asioista tiedotetaan heidän omaisilleen, eikä heille itselleen. Vammaisten lapsena pitäminen on mielestämme ihmisoikeusloukkaus.
Kynnys ry on yrittänyt saada lupaa kuvata joidenkin laitoksien olosuhteita. Jotain salattavaa laitoksilla on, kun kuvauslupaa ei ole saatu, vaikka kuvaukset olisi tarkoitus suorittaa ilman, että asukkaiden kotirauhaa häirittäisiin.
Valvonnan puute on hälyttävä. Näyttää siltä, että vammaisen ihmisen elämällä ei ole kovin suurta arvoa. Jos kerran olosuhteet näissä paikoissa ovat niin hyvät, miksi ovia ei avata kontrollille? Miksi laitosten johtajat ja henkilöstö eivät itse asu näissä paikoissa, jos ne ovat niin hyviä?
Sosiaali- ja terveysministeriö kertoi Helsingin Sanomissa julkaistussa paimenkirjeessään, että ministeriö ”tunnistaa kipukohdat”. Se ei riitä, valtiovallan tulee ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin vammaisten laitosmaisten asumispaikkojen valvomiseksi!
6. syyskuuta 2007
Kynnys ry
Jukka Kumpuvuori, puheenjohtaja
050 552 0024
|
|
Viimeksi päivitetty ( 07.09.2009 )
|