Kynnys - Kesäakatemian antia

Teksti ja kuvat: Antti Tuononen

Kolmas Keski-Pohjanmaan kulttuuriopiston, Kynnys ry:n ja Assistentti.infon Itsenäisen Elämän Kesäakatemia järjestettiin 2. - 4.6.2008 Kokoushotelli Siikarannassa, Espoossa. Päivien teemoihin johdattelivat Marsha Saxton, Simo Vehmas ja Hanna Väätäinen.

Oman tarinan kertominen

Marsha Saxton opettaa vammaistutkimusta Berkeleyssä , Kalifornian yliopistossa, ja on World Institute on Disabilityn tutkija. Hän on kiinnostunut naiseudesta ja vammaisuudesta, mutta pitää myös etnisiä ja rotukysymyksiä tärkeinä.

Lapsuudessaan Marsha Saxton joutui olemaan paljon sairaalassa, mutta valkoisena lapsena hän oli paremmassa asemassa kuin latinot ja mustat. Tällainen vääryys herätti hänen mielessään pelkoa ja vihaa, mutta samalla niistä muodostui hänen aktivisminsa perusta.

- Lapsuudessani vammat salattiin, eikä vammaista lasta tavallisesti otettu kouluun, mutta äitini taisteli, ja hänen ansiostaan pääsin ainoana vammaisena kouluun, kertoo Marsha Saxton.

Kokemuksistaan Marsha Saxton sai mallin siitä, kuinka tärkeää on kertoa oma tarinansa, ymmärtää ja jakaa oma elämänsä.

- Kertominen on osa itsenäistä elämää! Kaikilla, jotka ovat vammaisia tai ovat tekemisissä vammaisuuden kanssa, on oma tarina kerrottavanaan vammaisuudesta, painottaa Marsha Saxton. Vammaisia on kuunneltava ja kunnioitettava!

Tarinoiden kertomisessa ja kuuntelemisessa tärkeää on luottamuksellinen vertaistuki, toisen kertomusta ei saa kertoa eteenpäin. Toisaalta myös vammaisten syrjintä pitäisi tunnistaa ja ymmärtää.

- Ihmiset eivät vielä tiedä, millaisia me vammaiset olemme. Kysymys ei ole pahuudesta vaan oppimattomuudesta. Meillä vammaisilla on hyvä syy vihaan, sanoo Marsha Saxton.

Edelleenkin vanhemmille saatetaan kertoa, että vammainen lapsi on tragedia. Vanhempia syyllistetään vammaisuudesta. Kun lapsi kuulee tällaisia tarinoita, hän voi uskoa väärän informaation ja tuntea itsensä pahaksi ja rumaksi.

Kuvateksti: Marsha Saxton keskustelemassa osallistujien kanssa.

marsha

Itsenäinen elämä ja henkilökohtainen apu

Myös Yhdysvalloissa vammaisten ihmisten itsenäisen elämän esteenä on byrokratiaa, rahoitusongelmia, tietämättömyyttä ja vaikeuksia toimia työnantajana. Siksi on tärkeää, että vammaiset ihmiset tietävät omat tarpeensa, ymmärtävät mitä syrjintä on ja oppivat vastustamaan sitä.

Vammaiset ihmiset haluavat työtä - eivät köyhyyttä. Disability Act loi suuret odotukset, mutta lopputuloksena oli myös turhautumista. Syynä ovat Medicare ja Medi-Cal, apuvälineiden ja henkilökohtaisen avun (personal care services) rahoitusjärjestelmät.

- Typerää politiikkaa! huudahtaa Marsha Saxton.

Jos vammainen ihminen saa työpaikan, hän ei kuulu enää tämän rahoitusjärjestelmän piiriin, vaikka työllistyminen sinänsä ei poistakaan suojelun ja tuen tarvetta.

Toki yhdysvaltalainen vammaisliike on saavuttanut menestystä. Ensimmäinen onnistuminen on julkisen liikenteen esteettömyys. Vammaiset ihmiset tekivät ongelman näkyväksi hyödyntämällä vammaisuuttaan ja mediaa. Toinen onnistuminen on kotipalvelut ja ohjelma siirtymisestä itsenäiseen elämään - vaikka palvelukodeilla onkin vaikutusvaltaa vammaispolitiikassa.

Akateemisen vammaistutkimuksen mahdollisuudet

Kesäakatemian toisena päivänä keskusteltiin myös vammaistutkimuksen psykologisista, medikaalisista ja sosiologisista lähestymistavoista sekä tutkimuksen suhteesta aktivismiin.

Euroopassa toimintamallit eivät välttämättä ole samanlaisia kuin Yhdysvalloissa. Sosiaaliset normit ovat erilaiset.

- Amerikkalaiset vihaavat rajoituksia, sanoo Marsha Saxton.

Onko akateemisilla yhteisöillä velvollisuus olla yhteydessä poliittiseen vammaisliikkeeseen? Poliittiset odotukset törmäävät väistämättä akateemiseen perinteeseen.

- Yleinen ongelma on, että tutkija ei voi missään tutkia pelkästään sitä mitä haluaa, mutta akateemisuuden ja poliittisuuden vastakkainasettelu ei siltikään välttämättä ole ongelmallista, toteaa Simo Vehmas.

- Tarvitsemme edistyksellisemmän mallin nykyisen sosiaalisen vammaistutkimuksen tilalle, tällainen voisi ehkä olla sisäsyntyinen vammaisten ihmisten ylivertaisuus, ehdottaa Marsha Saxton.

Nainen ja kulttuuri

Kesäakatemian kolmannen päivän teemana oli nainen ja kulttuuri. Hanna Väätäinen kertoi tanssista, teoriasta ja politiikasta - ja kokemuksistaan kokeilevasta etnografiasta.

- Taika-tanssi on epämuodollista, prosessimaista, vapauden alueeseen kuuluvaa mutta toisaalta kantaaottavaa, sanoo Hanna Väätäinen.

Taika-tanssi on Turussa toimiva luovan tanssin ryhmä, joka muodostuu eri tavalla liikkuvista ihmisistä.

Kuvateksti: Kalle Könkkölä ja Hanna Väätäinen

Kalle ja Hanna

Vammaispolitiikassa taiteen merkitys on siinä, että syntyy uusia merkityksiä. Kysymys on eräänlaisesta sorrettujen pedagogiikasta. Samalla syntyy jännitteitä harrastelijamaisuuden ja ammattilaisuuden välille, jolloin tarvitaan uusi ammattilaisuuden kriteeri tai jokin muu kolmas kategoria.

- Kysymys on identiteettipolitiikasta ja havaitsemattoman politiikasta, vallitsevan järjestelmän tuottavan vallan kritisoimisesta sekä toiminnallisuuden ja toimintamuodon aseman vahvistamisesta, tulemisen politiikasta ja kategorioiden kyseenalaistamisesta, toteaa Hanna Väätäinen.

- On elimitön ruumis, kohtaamiset ja suhteet, väliin jäävät tilat, halu kuunnella musiikkia ja ääniä, toisten kuunteleminen.

Marsha Saxtonille taiteen ja kulttuurin esikuvia ovat Frida Kahlo ja Helen Keller. Molempien kokemuksiin kuuluu paine naiseudesta ja vammaisuudesta. Mielikuvat ja asenteet naisten heikkoudesta, hoivaavuudesta ja riippuvuudesta sekä vammaisten heikkoudesta, älykkyydestä, urheudesta jne. synnyttävät sellaisen stereotypian, että mitään ei ole tehtävissä.

Viimeksi päivitetty ( 19.06.2008 )

« Takaisin