|
Tanssielokuvat menestyivät KynnysKINOssa |
PDF
|
| Tulosta |
|
Sähköposti
|
|
Tiedote 4.5.2008
Tanssielokuvat menestyivät KynnysKINO -vammaiselokuvafestivaalien kilpailusarjassa
Voittajaelokuvat on mahdollista nähdä kiertävillä
KINOklubeilla ympäri Suomea
KynnysKINO
-vammaiselokuvafestivaalin kansainvälisen kilpailusarjan voittajat ja
kunniamaininta jaettiin sunnuntaina 26.4. finaalitöiden esityksen yhteydessä.
Voittosumma 1500 euroa jaettiin seuraavasti: Jaettu ykkössija, 600 euroa per
elokuva, myönnettiin turkulaisen Taika-tanssiryhmän Point -tanssielokuvalle ja yhdysvaltalaisen Petra Kuppersin butoh
-tanssielokuvalle Water burns sun.
Kunniamaininnan, 300 euroa, sai Pinja Kuusela elokuvallaan Rivien välissä.
KynnysKINO
järjestetään joka toinen vuosi. Festivaalin kilpailusarjaan osallistuminen
edellyttää jonkun työryhmän jäsenen omakohtaista kokemusta vammaisuudesta.
Kilpailuraatiin kuuluivat tänä vuonna näyttelijä Kaija Pakarinen, ohjaaja
Reetta Huhtanen ja Kynnys ry:n kulttuurisihteeri Soile Englund. Raati luonnehti
elokuvien laatua ja teknistä osaamista ilahduttavaksi. Palkittujen töiden
valinnoissa korostui elokuvallisten keinojen käyttäminen kokemusten ja
tunnelmien välittäjä - vammaisuuden kokemuksen esittäminen taiteen keinoin.
Voittajaelokuvat
ja KynnysKINOn esityssarjan helmiä on mahdollista nähdä KINOklubeilla ympäri
Suomea. Ensimmäinen KINOklubi järjestetään Jyväskylässä lauantaina 16.5.
Seuraavat KINOklubit järjestetään Tampereella ja Kuopiossa. Lisätiedot www.kynnys.fi.
Raadin
perustelut elokuvittain:
Point - Pirjo Ojala ja Taika-tanssi (Suomi)
" Kuvaa hyvin arjen konkreettisia
esteitä, joita tavallisen liikuntakykyisen ei tarvitse edes huomioida. Elokuva
vie tragikoomiselle, performatiiviselle matkalle näiden arjen kompastuskivien
yli, konkreettisestikin "toiseen kerrokseen". Leikkauksen ja
koreografian rytmi vahvistavat elokuvallista kokonaisuutta. "
Water burns sun - Petra Kuppers/ The Olimpias (USA)
"Harkitut kuvakulmat, kompositiot ja
valaistus loivat sensuellin mutta
silti vahvan kokonaisuuden kehoa kunnioittaen."
Kunniamaininta: Rivien välissä - Pinja Kuusela (Suomi)
"Kuinka ilmaisuvoimainen onkaan kuva
ilman puhetta, kun ruumiinkieli
ja eleet kertovat olennaisimman rivien välistä. Hieno musiikkivalinta.
Aiheensa mukainen sisältö ja aiheensa kokoinen kesto."
Lisätiedot
Ismo Helén, kulttuurisihteeri
Kynnys ry.
Siltasaarenkatu 4, 5. krs
00530 Helsinki
puh. (09) 6850 1132
gsm 050 354 3979
\n
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
|
|
Viimeksi päivitetty ( 11.05.2009 )
|
|
| |
|
|
Viimeksi päivitetty ( 07.09.2009 )
|