Jotta hallintoasiassa voitaisiin tehdä mahdollisimman hyvä ja lainmukainen päätös, asia on ensin selvitettävä perusteellisesti. Seuraavassa tarkastellaan selvittämisvelvollisuuden jakautumista hallintomenettelyssä lähtökohtaisesti sosiaalihuollon hakemusasioissa. Esimerkkinä voidaan ajatella tilannetta, jossa vammainen henkilö hakee kunnan sosiaalitoimesta vammaispalvelulain mukaisia palveluja tai tukitoimia. Tässä tapauksessa asian selvittämiseen kuuluu muun muussa lääkärintodistusten ja erilaisten henkilön toimintakykyä määrittävien lausuntojen hankkiminen. Hakemusta tehtäessä usein esille tulevia kysymyksiä ovat: Kenen vastuulla tarpeellisten selvitysten hankkiminen on? Mitä selvityksiä tulee liittää hakemukseen? Onko näyttö ja esitetty selvitys riittävää?
Selvittämisvelvollisuudesta on säädetty hallintolain 31 §:ssä. Tämän pykälän mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Asianosaisen (etuuden hakijan) on taas esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista ja muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen. Mutta miten selvittämisvelvollisuus jakautuu käytännössä?
Asianosaisen ja viranomaisen välistä selvitysvastuun jakautumista on pidetty käytännössä osin epäselvänä. Selvittämisvelvollisuus kuuluu jo aikaisemmin hallintomenettelylaissa omaksutun periaatteen mukaan yleensä sille, joka voi esittää täydellisimmät ja luotettavimmat selvitykset, ja jonka intressin toteuttamista selvitys eniten edistää. Tällainen selvitys on yleensä hakijan hallussa ja siten myös helpoiten hänen esitettävissään. Lisäksi sosiaalihuollon asiakkaan asemasta annetun lain 12 § velvoittaa asiakkaan antamaan kunnan toimielimelle ne tiedot, joita tämä tarvitsee sosiaalihuollon järjestämisessä ja toteuttamisessa. Näin ollen sosiaalihuollon palveluja ja etuuksia haettaessa vaatimuksen esittäjän eli hakijan on lähtökohtaisesti esitettävä riittävä selvitys siitä, että hän täyttää edun tai oikeuden myöntämisen edellytykset.
Sosiaalihuollon hakemusasioissa hakijan tulee yleensä liittää hakemukseensa lääkärintodistus, fysio- tai toimintaterapeutin lausunto sekä muut mahdolliset selvitykset toimintakyvystä ja haettavan etuuden tarpeesta. Näytön esittäminen voi olla kuitenkin monesti ongelmallista eikä näytön riittävyydelle ole asetettavissa mitään selkeää mittaria tai "riittävyysasteikkoa". Viranomaisen tekemä päätös pohjautuu asiassa saatuun selvitykseen ja yksittäistapauksessa tehtyyn harkintaan.
Sosiaalihuollon hakemusasioissa viranomainen täyttää lakiin perustuvan selvittämisvelvollisuutensa lähinnä huolehtimalla siitä, että hakijalle varataan tilaisuus täydentää hakemuksensa liitteeksi toimittamiaan selvityksiä. Mikäli viranomaiselle osoitettu hakemus on puutteellinen, on viranomaisella siis velvollisuus varata hakijalle kohtuullinen määräaika täydentää hakemustaan. Viranomaisen on myös selkeästi ilmoitettava, mihin seikkoihin halutaan selvitystä ja minkä vuoksi täydennystä pyydetään.
Tämän lisäksi viranomainen voi hankkia selvityksiä oma-aloitteisesti esimerkiksi toisilta viranomaisilta ja muilta julkisia tehtäviä hoitavilta. Viranomaisen selvittämisvastuuseen viittaavat myös hallintolain mukaiset neuvontavelvollisuus ja palveluperiaate, jotka edellyttävät viranomaisilta aktiivista toimintaa riittävän selvityksen saamiseksi ja sosiaalihuollon asiakkaan opastamiseksi. Huomioitavaa kuitenkin on, että tapauksessa sovellettavien oikeusnormien ja niiden tulkinnan selvittäminen kuuluu aina yksinomaan viranomaiselle. Tämä vaatimus perustuu jo Suomen perustuslain 2 §:n 3 momentissa säädettyyn hallinnon lainalaisuuden vaatimukseen.
Vaikka kunnan viranomaisilla onkin edellä mainitulla tavalla varsin laaja vastuu asian selvittämisestä,
hakijan kannattaa oman etunsa vuoksi huolehtia riittävän ja hänen etuaan puoltavan selvityksen hankkimisesta. Valitettava tosiasia on, että riittämätön tai muuten huono näyttö johtaa usein hakemuksen hylkäävään päätökseen ja koituu näin ollen hakijan omaksi vahingoksi.
lakimies Juha-Pekka Konttinen
Sivun alkuun