Vammaiset henkilöt kohtaavat päivittäin liikkumista vaikeuttavia esteitä, kuten korkeita kynnyksiä, huonoja opasteita, lukittuja kulkureittejä, painavia ovia ja esteellisiä joukkoliikennevälineitä. Valitettavasti en voi todeta edellä mainitun listan olevan tyhjentävä, sillä esteitä kyllä piisaa enemmänkin. Yhteiskunta on kuitenkin kehittynyt viime vuosikymmenien aikana koko ajan parempaan suuntaan esteettömyysasioissa. Silti paljon on vielä tehtävä, jotta kaiken kattavaan esteettömyyteen päästään.

Liikkumisvapaus perustuslaissa

Liikkumisvapaus on perusoikeus, joka on keskeisessä asemassa vammaisten itsenäisen elämän saavuttamisessa. Vapaus ja mahdollisuus liikkua vaikuttavat suuresti vammaisen henkilön elämän laatuun.

Suomen perustuslain 9 pykälän 1 momentin mukaan Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Liikkumisvapaus on myös kansainvälisesti tunnustettu ihmisoikeus ja se on turvattu muun muassa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.

Oikeus valita asuinpaikkansa on useimpien muiden perusoikeuksien tapaan luonteeltaan yksilöllinen oikeus. Erityisesti vammaiset henkilöt ovat käytännössä kohdanneet vaikeuksia asuinpaikan valinnanvapauden toteutumisessa. Käytännön rajoituksia asuinpaikan vapaaseen valintaan asettaa muun muassa nykyisen kotikuntalain säännökset henkilön ollessa laitoshoidossa sekä eri kuntien kirjavat käytännöt vammaispalvelulain soveltamisessa. Seuraavassa liikkumisvapautta lähestytään kuitenkin liikkumisvälineiden esteettömyyden näkökulmasta.

Liikenne- ja viestintäministeriön esteettömyysstrategia

Vuonna 2003 laaditun liikenne- ja viestintäministeriön esteettömyysstrategian lähtökohtina ovat sosiaalisen tasa-arvon edistäminen ja syrjimättömyyden periaate, varautuminen väestön ikääntymiseen, liikennejärjestelmän toimivuus ja turvallisuus sekä joukkoliikenteen laadun parantaminen.

Strategian yleisenä tavoitteena on, että valtion ylläpitämä liikenneinfrastruktuuri ja julkisen liikenteen palvelut olisivat esteettömiä ja turvallisia kaikille. Tottahan on, että esteettömästä liikuntaympäristöstä ja liikennepalveluista hyötyvät muutkin kuin iäkkäät ja eri tavoin vammaiset henkilöt. Strategian tarkoituksena on, että valtionhallinto toimisi yhteistyössä kuntien ja yksityisen sektorin kanssa näiden vastuulla olevien liikennejärjestelmän osien parantamiseksi. Toivottavaa olisi, että hienolta kuulostava strategia johtaisi konkreettisiin parannustoimenpiteisiin ja viitoittaisi edelleen tietä kohti esteetöntä liikkumista.

Joukkoliikenteen esteettömyys ja kuljetuspalvelut

Joukkoliikenne on tarkoitettu kaikille. Oikeuteen liikkua maassa sisältyy oikeus ilman syrjintää käyttää julkisia kulkuneuvoja tai myös yksityistä kulkuneuvoa. Ei voida pitää hyväksyttävänä sitä, että joukkoliikenteen tarjonta on sellaista, etteivät kaikki väestöryhmät voi sitä käyttää. Julkisen joukkoliikenteen soveltuminen kaikille on lisäksi järkevää niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.

Jotta kaikki kansalaiset voisivat yhdenvertaisesti käyttää junia, raitiovaunuja ja linja-autoja, tulee joukkoliikenteen esteettömyyttä ja mahdollisimman hyvää käytettävyyttä parantaa huomattavasti. Kilpailutettaessa uusia bussilinjoja ja -kalustoa tulisi esteettömyys asettaa tarjouskilpailuehdoissa ehdottomaksi edellytykseksi eikä pidettävä sitä vain yhtenä arvioinnin laatutekijänä. Myös matkojenyhdistelystä, palvelulinjojen kehittämisestä sekä taksiyhtiöitten kilpailuttamisesta tulisi aina laatia laatukriteerit, joissa esteettömyysvaatimuksille annettaisiin selvästi nykyistä enemmän painoarvoa. Kuljetuspalveluja järjestettäessä on kuitenkin otettava huomioon myös alueelliset erot, sillä suuresta osaa Suomea joukkoliikennettä ollaan vähentämässä radikaalisti tai jopa lopettamassa sitä.

Vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja suunniteltaessa ja järjestettäessä ei voida unohtaa yksilöllistä harkintaa ja vammaisen henkilön tosiasiallisen kuljetustarpeen huomioon ottamista. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikeavammaisille tarkoitetuista vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden - kuten taksimatkojen - asianmukaisesta järjestämisestä ei voida tinkiä, jos laissa ja asetuksessa määrätyt kriteerit täyttyvät. Matkojenyhdistelykyydit eivät tällä hetkellä toimi - ainakaan Helsingissä - asianmukaisesti kaikkien kuljetuspalveluasiakkaiden kohdalla. Tämä on epäkohta, joka rajoittaa käytännössä vammaisten henkilöiden liikkumisvapautta. Tulevaisuudessa matkojenyhdistelyjärjestelmiä kehitettäessä tulisikin kiinnittää enemmän huomiota yksilöllisen kuljetuspalvelutarpeen ja perusoikeuksien tosiasialliseen toteutumiseen.

Vammaisten henkilöiden liikkumisen helpottamiseksi ja tosiasiallisen liikkumisvapauden takaamiseksi myös oman yksityisauton hankinnan reilumpaa tukemista tulisi vakavasti harkita. Kun laskutoimituksia aletaan tehdä, voidaan huomata, että kuljetuspalveluiden toteuttaminen esimerkiksi taksikyydeillä tulee kunnille huomattavan paljon kalliimmaksi kuin oman auton hankintaan ja käyttöön liittyvät tukitoimet.

Liikkumisvapauden perusteeton rajoittaminen syrjintää

Jos vammaisen henkilön liikkumisvapautta rajoitetaan perustuslain vastaisesti, voidaan katsoa, että kysymyksessä on perustuslain 6 pykälän mukainen syrjintä vammaisuuden perusteella. Esimerkiksi julkista palvelutehtävää hoitavan liikennöitsijän kieltäytyminen ottamasta henkilöä matkustajaksi syrjivin tai mielivaltaisin perustein merkitsee myös liikkumisvapauden loukkausta ja syrjintää vammaisuuden perusteella.

Lopuksi voidaan todeta, että vammaisten osalta perustuslain 9.1 pykälän yhdessä perustuslain 22 pykälän kanssa edellyttävät julkiselta vallalta positiivisia toimenpiteitä, joilla mahdollistetaan liikkumisvapauden tosiasiallinen toteutuminen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että rakentamista ja liikennettä koskevat säännökset on laadittava sellaisiksi, että vammaisten liikkumisvapaus turvataan.

lakimies Juha-Pekka Konttinen

Sivun alkuun