PALVELUASUMINEN JA HENKILÖKOHTAINEN AVUSTAJA:
KHO 30.3.2006 T 761
Kun vaikeavammaiselle oli järjestetty palveluasuminen kotona henkilökohtaisen avustajan turvin, mikä on palveluasumiseen liittyvänä maksuton erityispalvelu, kunnan oli huolehdittava myös avustajan palkanmaksuun liittyvistä toimenpiteistä vammaisen henkilön ollessa siihen itse kykenemätön.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 mom., 9 § 1 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 16 § 2 ja 3 mom.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 4 § 1 mom. 5 kohta.
Sivun alkuun
KHO 16.12.2005 T 3369
Sosiaalilautakunta oli hylännyt aivoinfarktin jälkeen muun muassa afasiaa ja apraksiaa sairastaneen henkilön vaatimuksen vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulain) mukaisen henkilökohtaisen avustajan saamisesta, koska hakijan hoito tuli järjestää ensisijaisen lainsäädännön eli sosiaalihuoltolain mukaisena palveluna. Hallinto-oikeus on kumonnut lautakunnan päätöksen, koska hakijaa oli pidettävä vaikeavammaisena ja hänelle on järjestettävä palveluasuminen esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan avulla. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta, mutta lausui, että tuolloin vammaispalvelulain 4 §:n 1 momentin säännös lain toissijaisuudesta väistyy, eikä lautakunta voi syrjäyttää henkilön oikeutta saada vammaispalvelulain mukaisia vaikeavammaisen palveluasumiseen liittyviä palveluja järjestämällä hänelle palveluja sosiaalihuoltolain perusteella maksullisina palveluina.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 4 § 1 mom. ja 8 § 2 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 10 ja 11 §
Sivun alkuun
KHO 21.1.2005 T 115
Sosiaali- ja terveyslautakunta oli päättänyt järjestää vaikeavammaisen palveluasumisen omaishoidontuella, tilapäisellä perhehoidolla, työ- ja/tai päivätoiminnalla sekä kotipalvelulla. Vaikeavammaisen äiti ei ollut enää suostunut toimimaan sosiaalihuoltolain mukaisena omaishoitajana. Vaikeavammaisen palveluasumista ei siten tältä osalta ollut järjestetty vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 8 §:n 2 momentin eikä vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen 10 §:n tarkoittamalla tavalla.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 10 §
Sosiaalihuoltolaki 27 a § 2 mom.
Sivun alkuun
KHO 24.12.2004 T 3336
Vuonna 1928 syntynyt henkilö, jolla oli useita vammoja ja sairauksia, oli leskeksi jäätyään muuttanut kodistaan toisessa kunnassa sijaitsevaan yksityiseen vanhusten palvelutaloon. Muuttoon oli vaikuttanut muun muassa henkilön halu siirtyä entiselle kotiseudulleen ja halu saada asua viiden lapsensa ja heidän perheidensä lähellä. Henkilön muutto ei edellä oleva huomioon ottaen ollut aiheutunut pääasiassa hoidosta eikä huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa vaan pääasiassa tavanomaisesta asumistarkoituksesta. Hänen kotikuntansa oli näin ollen kunta, jossa yksityinen vanhusten palvelutalo sijaitsi.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 mom.
Sosiaalihuoltolaki 13 § 1 mom. ja 14 §
Kotikuntalaki 2 § ja 3 § 2 kohta
Sivun alkuun
KHO 7.7.2004 T 1652
Korkein hallinto-oikeus totesi tässä tapauksessa, että mielenterveyspotilas voi olla vammaispalvelulain tarkoittama vaikeavammainen henkilö, jolla on oikeus palveluasumiseen. Mielenterveyslain 5 § 2 momentin mukaan mielenterveyshäiriötä potevalle henkilölle on järjestettävä mahdollisuus tuki- ja palveluasumiseen siten kuin siitä on erikseen säädetty. Palveluasumisesta on tällä tavoin säädetty juuri vammaispalvelulaissa, joka siis tulee sovellettavaksi. Merkitystä ei ole sillä, että tarvittava apu on pääasiassa tukea, valvontaa ja ohjausta eikä fyysistä auttamista. Perustelujen mukaan vammaispalvelulain mukainen oikeus palveluasumiseen ei myöskään edellytä, että henkilö olisi kuntoutettavissa täysin itsenäiseen elämään tai että hän itse kykenisi määrittelemään tarvitsemiensa tukitoimien tason.
Sivun alkuun
KHO 7.7.2004 T 1653
Tapauksessa vaikeavammaiselle henkilölle oli myönnetty vammaispalvelulain nojalla palveluasuminen omaan kotiin henkilökohtaisen avustajan avulla, mutta ulkomailla oleskelun ajalta avustajan palkkauksesta aiheutuvia kustannuksia ei korvattu palveluasumiseen liittyen. S kunnan sosiaalilautakunta perusteli kantaansa sillä, että vammaispalvelulain 3 §:n mukaan palveluja ja tukitoimia järjestetään kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan, eikä etuuksien maksaminen ulkomaille ole tämä säännös huomioon ottaen mahdollista. HO katsoi kuitenkin, että vaikeavammaisella oli terveydelliset syyt huomioon ottaen oikeus saada ulkomailla oleskelun ajalta päätöksen mukainen palveluasuminen siten, että hänelle korvataan vammaispalveluna henkilökohtaisen avustajan palkkakustannukset.
KHO kumosi HO:n päätöksen ja saattoi lautakunnan päätöksen lopputuloksen voimaan. KHO katsoi, että henkilökohtaisen avustajan järjestäminen vaikeavammaisen henkilön Floridan asuntoon ei ole kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva palvelu, vaan määrärahasidonnainen palvelu, jonka S kunta on voinut jättää antamatta. Kun palveluasuminen oli lautakunnan päätöksen mukaan myönnetty kotona S kunnassa järjestettäväksi, koski oikeus saada palveluasuminen henkilökohtaista avustajaa käyttäen .
Sivun alkuun
KHO 18.12.2003 T 3279
Henkilökohtaisen avustajan palkkaamisen liittyessä vaikeavammaisen palveluasumisen järjestämiseen kysymys on kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvasta palvelusta. Muutoksenhaku ei siten ole valitusluvanvarainen. Perusturvalautakunta ei ole voinut päättää palveluasumisen järjestämisestä osittainkaan terveyskeskuksen vuodeosastolla, koska kyse on tuossa tapauksessa kansanterveyslain 17§:n mukaan terveyskeskuksen vastaavan lääkärin toimivaltaan kuuluvasta, sairaanhoidon järjestämistä koskevasta asiasta.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 §:n 2 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 10 §:n 1 ja 2 mom.
Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 7 ja 8 §
Kansanterveyslaki 17 §
Hallintolainkäyttölaki 74 §
Sivun alkuun
KHO 10.3.2003 T 493
Muun muassa dementiaa sairastavaa henkilöä ei pidetty sellaisena vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen 11 §:ssä tarkoitettuna vaikeavammaisena, jolle kunnan oli järjestettävä vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 8 §:n 2 momentin nojalla palveluasuminen. Hänen tarvitsemansa tukitoimet ja palvelut oli järjestetty riittävästi ja hänelle sopivia palveluja käyttäen sosiaalihuoltolain nojalla.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 11 §
Sivun alkuun
KHO 22.8.2002 T 1907
Vammaispalvelulain 9 §:n 1 momentin mukaan vammaiselle henkilölle korvataan tarpeen mukaan henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset. Vastaavan asetuksen 16 §:n 2 momentin mukaan henkilökohtaisen avustajan kustannuksiksi luetaan myös työnantajan maksettavaksi kuuluvat lakisääteiset maksut ja korvaukset sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut. Lomarahan maksaminen ei ole lakisääteinen maksu tai korvaus.
Lomarahan maksamisesta työntekijälle sovitaan säännönmukaisesti työehtosopimuksissa. Tapauksessa valittaja itse oli toiminut vammaispalvelulain 9 §:n 1 momentissa tarkoitetun henkilökohtaisen avustajansa työnantajana. Kysymyksessä olevalla alalla ei ole työehtosopimusta, jolla olisi sovittu lomarahan maksamisesta ja jonka sitova vaikutus saattaisi ulottua työnantajana toimineeseen valittajaan ja hänen avustajaansa työehtosopimuslain tai työsopimuslain säännösten perusteella. Siten lomaraha ei ole lakisääteinen maksu, korvaus tai muu välttämätön kulu, jonka kunta olisi vammaispalveluna velvollinen henkilökohtaisen avustajan työnantajana toimineelle korvaamaan. Näillä perusteilla hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 9 § 1 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 16 § 2 mom.
Sivun alkuun
KHO 12.9.2001 T 2163
Vaikeavammaiselle oli myönnetty palveluasuminen, joka järjestettiin osittain henkilökohtaisen avustajan palkkaamisella. Kun henkilökohtaisen avustajan palkkaaminen liittyi palveluasumisen järjestämiseen, kysymyksessä ei ollut määrärahasidonnainen palvelu, vaan kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva palvelu, jolloin määrärahoihin perustuvaa rajausta ei voitu käyttää perusteena palvelujen ja tukitoimien määrälle.
Sivun alkuun
KHO 24.1.2000 T 105
Tapauksessa vaikeavammaisen henkilön vuokrasopimus oli irtisanottu Invalidiliiton palvelutalossa. Päätöksen perusteluina oli todettu, että kaupunkiin valmistuu 21 uutta palveluasuntoa ja että vaikeavammaiselle henkilölle oli varattu asunto mainitusta palvelutalosta. Tapauksessa LO katsoi hylätessään vammaisen henkilön valituksen, että kunnan oli järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle palveluasuminen. Kunta ei kuitenkaan ollut velvollinen järjestämään palveluasuntoa ostopalveluna, mikäli asianmukainen palvelu oli järjestetty kunnan omin voimin. KHO ja LO katsoivat, että kun sosiaali- ja terveyslautakunta oli päättäessään järjestää vammaiselle henkilölle palveluasumisen sen omissa yksiköissä, se oli toiminut sille kuuluvan harkintavallan nojalla ja sen rajoissa. Asiassa oli lisäksi selvitetty, että palvelutalossa henkilön avuntarve tuli turvattua. Asiaan ei vaikuttanut se, että henkilö oli asunut irtisanotussa palvelutalossa jo 21 vuotta.
Sivun alkuun
KHO 20.12.1999 T 4165
Tapauksessa oli kysymys palveluasumisen järjestämisestä kehitysvammaiselle lapselle hänen omassa kodissaan henkilökohtaisen avustajajärjestelmän turvin. Tapauksessa kehitysvammaisen lapsen äidille oli maksettu omaishoidon tukea sekä järjestetty tilapäinen kotipalvelu tarpeen niin vaatiessa. KHO katsoi, että ottaen huomioon lapsen äidille maksetun omaishoidon tuen suuruuden sekä lapselle myönnetyt muut palvelut, ei näitä palveluja ja tukitoimia voitu pitää vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa ja vammaispalveluasetuksen 10 §:n 2 momentissa tarkoitettuina riittävinä palveluina. KHO katsoi, että lasta oli pidettävä palveluasumisen suhteen vaikeavammaisena henkilönä.
Sivun alkuun
KHO 19.1.1999 T 70
Palvelutalossa asuva vaikeavammainen haki palveluasumista siten, että siihen sisältyi osana tuki henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseksi 20 h/viikko. Lautakunta myönsi avustusta avustajan palkkaukseen 15 h/kuukaudessa harrastus- ym. palvelutalon ulkopuolisia toimintoja varten. Hakijalle oli myönnetty palveluasuminen palvelutalossa sekä tulkkipalvelut 120 h/vuodessa sekä kuljetuspalvelut. LO kumosi lautakunnan päätöksen katsoen, ettei hän saanut palveluasumista avustajan palkkaamiseen myönnetyn avustuksen avulla täydennettynäkään vammaispalvelulaissa edellytetyssä laajuudessa.
KHO kumosi LO päätöksen ja saattoi lautakunnan päätöksen voimaan. KHO totesi, että vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa ja vammaispalveluasetuksen 10 §:ssä tarkoitetun palveluasumisen piiriin, eivät kuulu sellaiset kodin tai asunnon ulkopuoliset toiminnat, jotka eivät liity asumiseen. Henkilökohtaisen avustajan palkkaamista kodin ulkopuolisiin, asumisiin liittymättömiin, toimintoihin aiheutuvien kustannusten korvaaminen on vammaispalvelulain 9 §:n 1 momentissa tarkoitettu määrärahasidonnainen tukitoimi. Kun asiassa ei oltu selvitetty, että hakija ei palvelutalossa saanut riittäviä palveluasumiseen liittyviä palveluja, LO ei olisi tullut kumota lautakunnan päätöstä.
Sivun alkuun
KHO 5.2.1993 T 373
Kysymys oli siitä voiko vammaisen henkilön avustajana toimia samassa taloudessa asuva äiti. KHO katsoi, että äidin ja pojan välillä oli syntynyt työsuhde.
Sivun alkuun
KHO 1990 A 117
KHO kumotessaan sosiaalilautakunnan ratkaisun, että henkilökohtaisena avustajana saattoi toimia myös vammaisen henkilön puoliso. Sosiaalilautakunta oli katsonut hylätessään hakemuksen, että henkilökohtaisen avustajan avulla pyritään lisäämään vammaisen omatoimisuutta ja itsenäistä selviytymistä sekä vähentämään vammaisen riippuvuutta perheestään, jolloin avustajapalvelutoiminnalla on tarkoitus myös antaa hoitavalle perheenjäsenelle mahdollisuus irrottautua avustajan roolista. Aviopuolisoiden toimiminen työnantajan ja työntekijän rooleissa ei ollut sosiaalilautakunnan mielestä ollut tuettava vaihtoehto.
Sivun alkuun
KULJETUSPALVELUT:KHO 19.6.2006 T 1574
Vaikeavammaisen työmatkat hänen kotoaan Helsingistä hänen Keravalla sijaitsevalle työpaikalleen saakka olivat lähikuntaan ulottuvia vammaispalvelulain mukaisia kunnan järjestettäviä kuljetuksia.
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 8 § 2 mom.
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen 4 § ja 6 §
Sivun alkuun
KHO 19.6.2006 T 1573
Vaikeavammaisella henkilöllä oli vapaa-ajan asunto Multialla, joka ei ole Jyväskylän kaupungin rajakunta ja jonne on matkaa Jyväskylästä noin 65 kilometriä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että lähikuntaa ei voida määritellä pelkästään siten, että sellainen olisi vain naapurikunta, maantieteellinen rajakunta. Lähikunta voi olla toiminnallinen lähikunta, minkä määrittelyssä on otettava huomioon tarve sellaisiin yleisesti saatavilla oleviin palveluihin, joita asuinkunnan tai naapurikunnan alueella ei ole tarjolla. Tällaisissakaan tilanteissa etäisyys ei saa kuitenkaan olla kohtuuttoman pitkä. Multian kuntaa ei sen sijainti ja etäisyys Jyväskylän kaupungista huomioon ottaen pidetty sellaisena Jyväskylän kaupungin lähikuntana, jonne suuntautuneet matkat kuuluivat kaupungin järjestettävien kohtuullisten kuljetuspalvelujen piiriin.
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 8 § 2 mom. ja 10§
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 4 ja 6 §
Sivun alkuun
KHO 19.6.2006 T 1572
Vaikeavammaisen työmatkat hänen kotoaan Järvenpäästä hänen Vantaalla sijaitsevalle työpaikalleen saakka olivat lähikuntaan ulottuvia vammaispalvelulain mukaisia kunnan järjestettäviä kuljetuksia.
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 8 § 2 mom.
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen 4 § ja 6 §
Sivun alkuun
KHO 12.4.2006 T 882
Vaikeavammaisen kuljetuspalveluun liittyvänä saattajapalveluna ei voitu pitää vaikeavammaisen monen henkilön avulla tapahtuvaa kantamista hissittömän kerrostalon toisen tai ensimmäisen kerroksen asunnosta ulkona odottavaan ajoneuvoon ja takaisin asuntoon.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 5 § 1 mom.
Sivun alkuun
KHO 16.3.2006 T 577
Vammainen, jolle oli järjestetty palveluasuminen muualla kuin kotikunnassa, ei ollut oikeutettu käyttämään osaa myönnetystä kuljetuspalvelusta kotikunnassaan, koska hänen asuinkuntansa oli se kunta, jossa palveluasunto sijaitsi. Kotikunta oli Jyväskylä ja asuinkunta Kuopio.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 4 § 2 mom.
Sivun alkuun
KHO 30.11.2005 T 3183
Saamatta jääneiden vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen kustannuksia ei voitu määrätä takautuvasti korvattaviksi.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 ja 9 §
Sivun alkuun
Sivun alkuun
KHO 31.12.2003 T 3401
Vaikeavammaisen henkilön hakemusta kuljetuspalvelujen myöntämisestä työmatkoja varten ei voitu hylätä sillä perusteella, että kuljetuspalveluja työmatkoihin ei myönnetä vanhuuseläkkeen saajille.
Suomen perustuslaki 6 § 2 mom.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1 §, 8 § 2 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 4 § 1 mom., 5 §, 6 §
Sivun alkuun
KHO 31.12.2003 T 3396
Vaikeavammainen ei voinut itse valita kuljetuspalvelun suorittavaa kuljettajaa vaan kuljetuspalvelut tuli tilata taksien tilauskeskuksen kautta.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 4 § 3 mom.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 4 §
Sivun alkuun
KHO 10.3.2003 T 491
Kankaanpäässä asuva hakija oli hakenut vaikeavammaisena työmatkojen korvausta hänen asuinkunnastaan Helsinkiin. Kun otettiin huomioon Helsingin etäisyys Kankaanpään kaupungista, Helsinkiä ei pidetty vammaispalveluasetuksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuna Kankaanpään kaupungin lähikuntana. Kankaanpään kaupunki ei siten ollut, kun otettiin huomioon myös sanotun asetuksen 4 §:n 3 momentin säännökset, velvollinen järjestämään asuin- ja lähikunnan ulkopuolelle, Helsingin kaupunkiin, ulottuviin matkoihin haettuja kuljetuspalveluja eikä myöskään velvollinen korvamaan kuljetuksesta aiheutuvia kustannuksia vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettuina kuljetuspalveluina, vaikka matkat suoritetaan omaa autoa käyttäen.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 4 §
Sivun alkuun
KHO 31.12.2001 T 3333
Nurmon perusturvalautakunta oli myöntänyt kuljetuspalvelua, joka mahdollisti noin 52 kilometrin yhdensuuntaisen matkan kattaen Alavus-Kuortane-Ylihärmä-Isokyrö-Ilmajoki-Kurikka-Peräseinäjoki -alueen sekä Lapuan ja Seinäjoen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen perusturvalautakunnan päätöksestä. Korkein hallinto-oikeus kumosi perusturvalautakunnan ja hallinto-oikeuden päätökset ja asia palautettiin perusturvalautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Valittajalle on myönnetty vaikeavammaisten kuljetuspalveluna 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa asuinkunnan alueelle tai lähikuntiin ulottuviin kuljetuksiin. Kunta korvaa enint&;auml;än 270 markkaa yhdensuuntaisen matkan hinnasta. Kunta voi sin&;auml;nsä rajoittaa kuljetuspalveluja, jos lähikuntien kattama alue on laaja. Järjestetyn kuljetuspalvelun kohtuullisuutta arvioitaessa korkein hallinto-oikeus on ottanut huomioon sen, että etäisyys Nurmon kyläkeskuksesta lähikuntiin ei ole niin pitkä, että kunta olisi voinut asettaa edellä mainittuja rajoituksia. Valittajalle myönnetyt kuljetuspalvelut eivät ole riittäviä, sillä ne eivät kata hänen käyntejään Kuortaneella sijaitsevalle kesäasunnolle eivätkä hänen Ylistarossa ja Lapualla asuvien isovanhempiensa luokse. Valittajan kesäasunnolla ja isovanhempien luona käyntien on katsottava olevan sellaisia kohtuullisia jokapäiväiseen elämään kuuluvia virkistyksen vuoksi tarpeellisia kuljetuspalveluja, jotka kunnan tulee korvata.
Äänestys perusteluista 4-1.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 4, 5 ja 6 §
Sivun alkuun
KHO 14.11.2001 T 2830
KHO kumosi HaO:n ja sosiaalilautakunnan päätökset siltä osin, kuin valittajan hakemuksen mukaisia kuljetuspalvelumatkoja lähikuntiin oli rajoitettu matkojen määrän tai kohteen osalta. KHO totesi, että valittajalla oli oikeus käyttää hänelle kuljetuspalveluina kuuluvat matkat tarpeensa mukaan, joko asuinkunnassaan tai lähikunnissa.
Sivun alkuun
KHO 15.5.2000 T 906
KHO katsoi, että kunnan velvollisuus järjestää vaikeavammaisen henkilön kuljetuspalvelumatkoja, voi yksittäistapauksissa vammaisen henkilön olosuhteistaan ja kuljetuspalvelujen tarpeestaan esittämän selvityksen perusteella olla laajempikin, kuin vammaispalveluasetuksen 6 §:ssä mainittu 18 yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa matkaa kuukaudessa.
Sivun alkuun
KHO 21.12.1998 T 2876
Tapauksessa vaikeavammainen työntekijä haki vammaispalvelulain tarkoittamina välttämättöminä työhön liittyvinä matkoina asiakaskäyntejä työnantajan asiakkaiden työpisteille, kotikäynneille ja laitos- ja palvelukotikäynneille. KHO katsoi, että kun otetaan huomioon lainsäädännön tavoite edistää vammaisen henkilön suoriutumista jokapäiväisessä elämässään, on vammaispalveluasetuksen 4 §:n 1 momenttia tulkittava siten, ettei siinä ole tarkoitettu korvattavaksi niitä matkoja, joita työelämässä suoritetaan työn tekemiseen tai yrittäjätoimintaan liittyen. Kuljetuspalvelujen antaminen työnantajan määräämiin matkoihin merkitsee KHO:n mukaan käytännössä työnantajan saattamista vammaispalvelulaissa ja -asetuksessa tarkoitetun kunnan kustannettavan palvelun piiriin.
Sivun alkuun
KHO 30.9.1998 T 2107
Tapauksessa Heinolassa asuva hakija oli anonut vaikeavammaisen kuljetuspalvelujen myöntämistä hänen asuinkunnastaan Helsinkiin tehtäviin opiskelumatkoihin. KHO katsoi, että kun otettiin huomioon Helsingin kaupungin etäisyys Heinolan kaupungista, Helsingin kaupunkia ei pidetty vammaispalveluasetuksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuna Heinolan kaupungin lähikuntana.
Sivun alkuun
KHO 12.8.1998 T 1374
Tapauksessa 1902 syntynyt rollaattorilla liikkuva henkilö haki kuljetuspalveluja mm. heikon näkönsä johdosta. KHO totesi, että vaikeavammaisen ikä ja hänen saamansa kotipalvelut eivät olleet kuljetuspalvelujen saamisen esteenä.
Sivun alkuun
KHO 5.9.1996 T 2718
Vaikeavammaisella henkilöllä oli oikeus saava vammaispalvelulain nojalla kuljetuspalveluna 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa siitä huolimatta, että perheessä oli auto. Puoliso tarvitsi autoa työmatkoillaan. Auton hankkimiseen ei oltu myönnetty korvausta vammaispalvelulain nojalla eikä saatu autoveron palautusta.
Vertaa. KHO 5.9.1996 T 2720.
Sivun alkuun
KHO 5.9.1996 T 2720
Vaikeavammaisen henkilön matkojen määrää oli mahdollista alentaa vammaispalveluasetuksen 6 §:stä säädetystä 18 yhdensuuntaisesta matkasta kuukaudessa sillä perusteella, että vammaisen perheen käytössä oli auto, joka oli hankittu autoveron palautusetuuden turvin vammaisen henkilön kuljetustarpeita varten.
Sivun alkuun
KHO 14.12.1995 T 5041
Tapauksessa kunta oli myöntänyt vaikeavammaiselle henkilölle vammaispalvelulain nojalla 18 yhdensuuntaista kuljetuspalvelumatkaa kuukaudessa siten, että matkoista perittiin yleisen kulkuneuvon mukainen maksu. Viranhaltijan tekemän päätöksen nojalla kunnassa oli siirrytty käytäntöön, jonka mukaan kuljetuspalvelun käyttäjä maksoi itse kuljetuspalvelukustannukset ja sai niistä jälkikäteen sosiaalitoimistolta omavastuun ylittävän korvauksen kuittia vastaan kaksi kertaa kuukaudessa. LO katsoi, että kunta oli järjestänyt henkilölle vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut. Kunnalla oli ollut harkintavaltansa rajoissa oikeus muuttaa henkilölle kuljetuksista aiheutuneiden korvausten maksutapaa. Henkilölle ei ollut viranhaltijan tekemän päätöksen perusteella syntynyt myöskään oikeutta kuljetuspalvelukustannusten korvaukseen aikaisemmin voimassa olleen maksukäytännön mukaisesti. LO hylkäsi vaikeavammaisen henkilön hakemuksen. KHO ei muuttanut LO:n päätöstä.
Sivun alkuun
KHO 9.11.2004 T 2838
Kolmannessa kerroksessa sijaitsevassa osakehuoneistossaan asuvan henkilön hakemus kaidehissin kustannusten korvaamisesta hylättiin. Kaidehissi oli tarkoitus asentaa kerrostalon yhteistiloihin kuuluvaan porrashuoneeseen ensimmäisen ja kolmannen kerroksen välille. Sitä ei pidetty omaan asuntoon kiinteästi kuuluvana nostolaitteena eikä muunakaan asunnossa suoritettavana muutos- tai rakennustyönä. Kaidehissin asentamista ei myöskään voitu pitää esteen poistamisena asunnon välittömästä lähiympäristöstä, koska siitä aiheutuvat kustannukset eivät enää olleet vammaispalvelulaissa tarkoitetulla tavalla kohtuullisia. Vammaispalvelulain tarkoituksena ei ollut korvata asunnon muutostöinä niiden haittojen poistamista, jotka aiheutuivat asumisesta hissittömissä kerrostaloissa. Kaidehissin rakentamisessa ei siten ollut kysymys sellaisesta muutostyöstä, jonka korvaamiseen kunnalla oli vammaispalvelulain nojalla erityinen velvollisuus.
Sivun alkuun
KHO 2.12.2003 T 3067
Vaikeavammainen henkilö haki vammaispalvelulain 9 §:n 2 momentin mukaista korvausta kustannuksista, jotka aiheutuivat porrashissin rakentamisesta kerrostalon porraskäytävään ja luiskan sekä kääntyvän tason rakentamisesta ulkoportaikkoon. Sosiaali- ja terveysjaosto pystytti viranhaltijan kielteisen päätöksen sillä perusteella, ettei porrashissiä voitu pitää välttämättömänä vammaisen henkilön omaan asuntoon tehtävänä muutostyönä, ja muutostyöt olisivat muutenkin tulleet kohtuuttoman kalliiksi.
Oulun hallinto-oikeus kumosi jaoston päätöksen ja palautti asian uudelleen jaoston käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus katsoi, että henkilö välttämättä tarvitsi asuntoonsa päästäkseen toimenpiteitä portaiden muodostamien esteiden poistamiseksi. Hallinto-oikeus katsoi myös, että porraskäytävään asennettavaa hissiä on pidettävä tässä tapauksessa vammaispalveluasetuksen 12 §:n 1 momentissa tarkoitettuna toimenpiteenä esteiden poistamiseksi asunnon välittömästä läheisyydestä. Hakemusta ei voitu tältä osin hylätä myöskään vetoamalla ylimalkaisesti arvioitujen kustannusten kohtuuttomuuteen.
KHO pysytti Oulun hallinto-oikeuden päätöksen ja sen perustelut. ts. myös KHO 28.10.2002 T 2715 ja 19.8.1994 T 3509
Sivun alkuun
KHO 2.7.2002/1708
Auton pysäköintipaikan rakentaminen ei liittynyt sillä tavoin pyörätuolia käyttävän henkilön itsenäisen asumisen helpottamiseen eikä asuntoon ja sieltä pois pääsemiseen, että rakennustyötä oltaisiin voitu pitää vammaispalveluasetuksen 12 §:n 1 momentissa tarkoitettuna esteiden poistamisena asunnon välittömästä lähiympäristöstä.
Sivun alkuun
KHO 14.2.1992 A 64
Hengityshalvauspotilaan asunnon muutostöiden tarkoituksena ei voitu katsoa olevan omatoiminen suoriutuminen tavanomaisista elämän toiminnoista, kun otettiin huomioon henkilön vamman ja sairauden laatu. Tämän vuoksi KHO katsoi, ettei kunta ollut velvollinen vammaispalvelulain nojalla korvaamaan sanottuja muutostöitä.
Sivun alkuun
KHO 15.3.2000 T 553
Sosiaalilautakunnan alainen viranhaltija hylkäsi A:n hakemuksen saada vammaispalvelulain perusteella korvausta asunnon muutostöihin, jotka käsittivät muun ohella homeisten rakenteiden poistamisen ja omakotitalon kosteusvaurioiden korjaamisen. Hakemuksen perusteluna oli esitetty, että korjaus oli välttämätön A:n lapsen vaikean astman takia. Sosiaalilautakunta hylkäsi A:n oikaisuvaatimuksen todeten muun ohella, että tehty remontti ei ollut henkilön sairauden tai vamman vuoksi välttämätön rakennustyö, vaan muutostyö, joka tekee asunnon riskittömäksi asua myös terveelle ihmiselle.
Lääninoikeus hylkäsi A:n valituksen sosiaalilautakunnan päätöksestä. Lääninoikeuden päätöksen perustelut olivat seuraavat: A:n omakotitalossa on ollut kosteusvaurioita ja niistä on aiheutunut homeongelmia. Korjauksessa on ollut kysymys vaurioiden korjaamisesta ja haitan poistamisesta. Korjaustoimet ovat olleet välttämättömiä riippumatta siitä, kuka talossa asuu, eikä niitä voida pitää osaksikaan vammaispalvelulaissa tarkoitettuina vammasta tai sairaudesta johtuvina välttämättöminä muutostöinä. Sosiaalilautakunta on näin ollen voinut hylätä hakemuksen.
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen lääninoikeuden päätöksestä ja pysytti lääninoikeuden päätöksen perusteluineen.
Sivun alkuun
KHO 30.9.1999 T 2635
Vammaispalveluhakemuksessa oli kysymys hankittavaksi aiottuun neljä huonetta, keittiön ja saunan käsittävään 96 m2:n suuruiseen uuteen asuntoon tehtävistä muutostöistä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. Vaikeavammainen henkilö asui kolme huonetta, keittiön ja wc- ja suihkutilat käsittävässä 75 m2:n suuruisessa asunnossa yhdessä lapsensa kanssa. Kunnan hylättyä hakemuksen lääninoikeus totesi, että vaikeavammaisella oli subjektiivinen oikeus saada kunnalta korvaus vamman tai sairauden vuoksi välttämättömistä asunnon muutostöistä. Vaikeavammaisella oli oikeus itse valita asuinpaikkansa ja asuntonsa, mutta korvattavien muutostöiden kustannusten piti olla kohtuullisia. Hakijalle oli korvattu asunnon muutostöitä nykyiseen ja myös edelliseen asuntoon. Tämä ja haettujen muutostöiden kustannusarvion suuruus huomioon ottaen lääninoikeus hyläten valituksen katsoi, että vaadittuja asunnon muutostöistä aiheutuvia kustannuksia ei voitu pitää vammaispalvelulaissa tarkoitettuina kohtuullisina kustannuksina.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että uuden asunnon hankinnassa oli kysymys sinänsä hyväksyttävästä asumistason ja -viihtyvyyden nostamisesta. Kun kuitenkin otettiin huomioon vammaisen henkilön nykyisen asunnon koko, se seikka, että kunnan peruspalvelulautakunta oli ilmoittanut, että nykyiseen asuntoon voitiin tarvittaessa tehdä välttämättömiä muutostöitä sekä vammaisen henkilön muuttamisen tarpeestaan esittämät seikat, vammaisen henkilön ei voitu katsoa tarvitsevan vammaispalvelulain 9 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla välttämättä vammaispalveluhakemuksessa tarkoitettuja asunnon muutostöitä suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.
Sivun alkuun
KHO 2.9.1998 T 1701
Tapauksessa MS-tautia sairastava, pyörätuolilla itsenäisesti liikkumaan kykenevä 35-vuotias henkilö asui perheineen 3-kerroksisen omakotitalon kolmannessa kerroksessa. Pohjakerroksessa sijaitsivat pesutilat, autotallit ja muut asuntojen yhteiset tilat. Kolmannesta kerroksesta ei ollut suoraa uloskäyntiä. Rakennuksen toisessa kerroksessa asuivat vaikeavammaisen henkilön vanhemmat. Henkilö haki sosiaalilautakunnalta korvausta hissin hankkimisesta ja asentamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Lautakunta hylkäsi hakemuksen tarkoitukseen varattujen määrärahojen riittämättömyyden perusteella. Sosiaalilautakunta totesi vielä, että hakemuksen hylkäämisen perusteena oli myös se, että henkilölle kyettiin tarjoamaan hänen halutessaan vammaista varten varustettu asunto muualta.
LO kumosi sosiaalilautakunnan päätöksen ja katsoi, että lautakunnan on korvattava vammaishissin hankinnasta ja sen asentamisen välttämättä vaatimista muista asunnon muutostöistä aiheutuvat kohtuulliset kustannukset tai annettava sellainen korvauksetta hakijan käyttöön. LO katsoi henkilön sairauden laadun sekä perheen- ja asuinolosuhteet huomioon ottaen, että hän tarvitsee välttämättä vammaishissin suoriutuakseen tavanomaisista elämäntoiminnoista eli päästäkseen omatoimisesti vakituiseen asuntoonsa, sieltä ulos sekä voidakseen käyttää talon yhteistiloja mm. pesutiloja ja autotallia itsenäisesti. LO tulkitsi vammaispalvelulakia perusoikeusmyönteisesti ottaen huomioon Suomen hallitusmuodossa (nykyisin perustuslaissa) turvatun yksilön vapaudet ja oikeudet, vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän kiellon ja oikeuden vapaasti valita asuinpaikkansa. LO katsoi, että henkilön oikeutta saada vakituiseen asuntoonsa hänen tarvitsemansa hissi ei poista se, että kunta voisi tarjota hänelle muun asunnon. KHO pysytti LO päätöksen.
Sivun alkuun
KHO 1991 A 103
Vaikeavammaisen asuminen palvelutalossa ei poistanut kunnan velvollisuutta vammaispalveluna kustantaa asuntoon kuuluvia välineitä.
Sivun alkuun
PÄIVITTÄISISTÄ TOIMINNOISTA SUORIUTUMISESSA TARVITTAVAT VÄLINEET, KONEET JA LAITTEET:
KHO 27.7.2005 T 1898
Vaihtoautoon kohdistuvaa maksamatonta autolainaa ei otettu huomioon vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen 17 §:n 2 momentissa tarkoitettua uuden auton korvausta laskettaessa.
Sivun alkuun
KHO 23.3.2005 T 635
A oli saanut vammaispalvelulain nojalla taloudellista tukea asuntoauton nostolaitteen hankintaan. Asuntoauto oli varustettu A:n tarvitsemalla nostolaitteella ja WC:llä. Asiassa ei ollut osoitettu, ettei asuntoauto enää vastannut A:n vamman tai sairauden edellyttämää tarvetta liikkumisessa, eikä myöskään asuntoauton kunto edellyttänyt uuden auton hankkimista. A oleskeli lisäksi ulkomailla ja kesämökillä useita kuukausia vuodesta ja käytti tuolloin asuntoautoa. Asuntoauton lisäksi hankittavaa henkilöautoa ei pidetty näissä oloissa vammaisen päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen kannalta tarpeellisena kulkuvälineenä.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 9 § 1 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 17 § 1 mom.
Sivun alkuun
KHO 13.9.2002 T 2171
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto oli voinut korvata hakijalle auton hankkimisesta aiheutuneista kustannuksista kunnan talousarvion mahdollistamat 15 500 markkaa eli alle puolet, kun kysymys oli määrärahasidonnaisesta tukitoimesta eikä esiin ollut tullut, että kunta olisi rikkonut yleisen järjestämisvelvollisuutensa. Tähän tukitoimeen ei voitu liittää sopimusta vaikeavammaisen kuljetuspalvelumatkojen vähentämisestä. Sopimuksella ei ollut tässä tapauksessa vaikutusta auton hankintatukeen vaan vaikeavammaisen kuljetuspalveluun, josta ratkaistavana olleessa asiassa ei ollut kysymys. Vaikeavammaisen kuljetuspalvelumatkoja koskeva asia voitiin saattaa erikseen ratkaistavaksi.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3 § ja 9 § 1 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 17 §
Sivun alkuun
KHO 13.2.2002 T 297
Sosiaali- ja terveyslautakunta oli voinut korvata hakijalle auton hankkimisesta aiheutuneista 40 000 markan kustannuksista kunnan talousarvion mahdollistamat 5 000 markkaa, kun kysymys oli määrärahasidonnaisesta tukitoimesta eikä esiin ollut tullut, että kunta olisi rikkonut yleisen järjestämisvelvollisuutensa.
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3 §, 9 § 1 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 17 §
Sivun alkuun
; KHO 7.2.2002 T 270
Korvausta auton hankintaan lisälaitteineen hakeneella oli vuonna 1988 syntynyt lapsi. Lapsella oli vaikea CP-vamma, joka oli aiheuttanut hänelle liikuntavamman. Hän käytti pyörätuolia ja hänelle oli syksyllä 1997 hankittu sähköpyörätuoli. Hän käytti myös kävelytelinettä. CP-vamman johdosta hän kommunikoi symbolikielellä käyttäen apunaan muun muassa tietokonetta. Lapsi kävi kotoa koulua Ruskeasuon koulussa ja vanhemmat kuljettivat häntä kouluun. Lääkärinlausunnon mukaan lapsi tarvitsi usein mukanaan sähköpyörätuolin lisäksi tavallisen pyörätuolin ja kävelytelineen.
Perusturvalautakunnan alainen viranhaltija ja perusturvalautakunta olivat päätöksissään hyväksyneet lapsen kuljettamista varten auton, jonka kohtuulliseksi hinnaksi oli arvioitu 217 400 markkaa. Auton hintaan oli sisällytetty lisävarusteet sekä myös toiset renkaat ja luistonestojärjestelmä. Hallinto-oikeus oli kumonnut perusturvalautakunnan päätöksen ja palauttanut asian perusturvalautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
Kun otettiin huomioon lapsen vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 9 §:n 1 momentissa tarkoitettu päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittava kuljettaminen, hänen kuljettamisensa oli mahdollista järjestää perusturvalautakunnan päätöksessä tarkoitetulla, kohtuuhintaiseksi määritellyllä, 217 400 markan hintaisella autolla, jonka hankintahintaan oli sisällytetty kysymyksessä olevat auton lisävarusteet eli siis talvirenkaat ja luistonestojärjestelmä. Näillä perusteilla korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi voimaan perusturvalautakunnan päätöksen.
Sivun alkuun
KHO 7.2.2002 T 268
Sosiaali- ja terveyslautakunta oli selvittänyt, että vammaispalvelun määrärahat välineisiin, koneisiin ja laitteisiin olivat olleet vuonna 1998 ja vuonna 1999 riittämättömät hakijoiden suuren määrän vuoksi. Lautakunnan ilmoituksen mukaan tuen myöntäminen määrärahojen vähäisyyden vuoksi autoavustusten osalta oli vakiintunut vuoden 1991 vammaispalveluiden toimintasuunnitelmasta lukien sellaisiksi, että etusijalle asetettiin kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat hakijat ja näistä erityisesti ne, joille auto oli tarpeen työssä käymisen tai opiskelun takia. KHO hylkäsi vammaisen henkilön valituksen ja katsoi, että kun otettiin huomioon saatu selvitys vammaispalvelua varten varatuista määrärahoista ja tuen myöntämisen kohdentamisesta kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville hakijoille, oli sosiaali- ja terveyslautakunta voinut hylätä vammaisen henkilön hakemuksen.
Sivun alkuun
KHO 7.8.2001 T 1753
L:n sosiaali- ja terveyslautakunnan alainen viranhaltija oli myöntänyt H:lle korvauksen auton lisälaitteiden hankintakustannuksiin 88 595 markkaa sekä auton automaattivaihteistoon 13 700 markkaa. Sosiaali- ja terveyslautakunta oli hylännyt H:n oikaisuvaatimuksen kustannuksiltaan noin 180 000 markan hintaisen auton hankintakustannusten korvaamisesta, koska asiakkaan kokonaistilanne huomioon ottaen hänen suoriutumisensa päivittäisistä toiminnoista oli pystytty turvaamaan ilman auton hankintaa, kuljetuspalvelujen käyttöä oli ollut mahdollisuus lisätä sekä talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa oli ollut mahdollisuus asiakkaan osittaiseen tukemiseen auton ja sen lisälaitteiden kustannusten osalta.
Hallinto-oikeus oli hylännyt H:n valituksen. Päätöksen perusteluiden mukaan korvausta päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuviin kustannuksiin suoritetaan sellaiselle vammaiselle henkilölle, joka tarvitsee niitä vammansa tai sairautensa johdosta liikkumisessa, viestinnässä, henkilökohtaisessa suoriutumisessa kotona tai vapaa-ajan toiminnassa. Kyseisiä tukitoimia kunta järjestää kunnan talousarviossa tarkoitukseen varattujen määrärahojen rajoissa. Sosiaali- ja terveyslautakunta oli todennut, että neliraajahalvauksen vuoksi hakija tarvitsi runsaasti erilaisia apuvälineitä, jotta itsenäinen liikkuminen omalla autolla oli mahdollista. Lautakunta oli ilmoittanut, että kaupungin vammaispalvelun toteuttamissuunnitelman mukaisesti vaikeavammaisten henkilöiden auton hankintaa oli tuettu lisälaitteiden hankintakustannusten osalta, jolloin hakijalle oli vammasta huolimatta turvattu mahdollisuus käyttää liikkumiseen omaa autoa. Hakijan tarvitsemat apuvälineet olivat maksaneet yhteensä 104 370 markkaa ja nämä kustannukset oli korvattu täysimääräisinä. Lisäksi oli sitouduttu korvaamaan automaattivaihteiston osuus 13 700 markkaa. Lautakunta oli harkinnut kyseisen tukitoimen tarvetta H:n vamman aiheuttaman tarpeen kannalta. Koska näiden tukitoimien kustannusten korvaamista ei ollut säädetty kunnan erityiseksi velvollisuudeksi ja koska kyseessä on määrärahoihin sidottu taloudellinen tukitoimi, sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöhuoltojaosto oli voinut olla myöntämättä enempää avustusta H:lle auton hankkimisesta aiheutuviin kustannuksiin määrärahojen riittämättömyyden vuoksi. <;br />
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3 §, 4 § ja 9 § 1 mom.
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 17 §
Sivun alkuun
KHO 2.9.1998 T 1697
Matkapuhelinta pidettiin näkövammaiselle, sokeritautia sairastavalle henkilölle päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavana laitteena.
Sivun alkuun
KHO 19.11.1990 T 4048
Lyhytkasvuinen (n. 100 cm) liikerajoitteinen henkilö haki taskukokoista matkapuhelinta. Lautakunta hylkäsi hakemuksen katsoen, ettei taskupuhelin ollut välttämätön hänelle. Edelleen lautakunta katsoi, että kyseinen laite oli vammaiselle henkilölle lähinnä turvaväline. Asiassa oli selvitetty, ettei vammainen henkilö ylettynyt julkisiin puhelinlaitteisiin eikä voinut avata julkisten tilojen ovia. KHO katsoi, että taskupuhelin olennaisesti helpotti henkilön suoriutumista.
Sivun alkuun
TERVEYDENHUOLTO
KHO 12.4.2006 T 876
Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ei ollut myöntänyt kuulo- ja näkövammaiselle hänen hakemaansa Lunar-suurennusohjelmaa lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä. Hallinto-oikeus oli käsitellyt asian hallintoriitana ja hylännyt hakemuksen. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden ja kuntayhtymän päätökset sekä velvoitti kaupungin huolehtimaan siitä, että kyseinen ohjelma järjestetään kuulo- ja näkövammaiselle. Korkein hallinto-oikeus otti päätöksessään huomioon sen, että julkiset ja yksityiset palvelut siirtyvät yhä enemmän ensisijaisesti verkon kautta käytettäviksi, joten apuvälineen myöntämisessä on kysymys sosiaalisen toimintakyvyn tukemisesta sekä itsenäisen elämäntilanteen hallinnan ja päivittäisistä toiminnoista selviämisen edistämisestä.
Kansanterveyslaki 14 § 1 ja 3 mom. / Erikoissairaanhoitolaki 1 § 2 ja 3 mom., 2 §, 3 § 1 mom.
Asetus lääkinnällisestä kuntoutuksesta 2, 3 ja 4 §
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 3 ja 4 §
Hallintolainkäyttölaki 69 §
Sivun alkuun
KHO 12.4.2006 T 875
Korkein hallinto-oikeus velvoitti kaupungin järjestämään näkö- ja kuulovammaiselle lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä ruudunluku- ja puhesynteesiohjelmat, koska vastaavien apuvälineohjelmien tarve oli jo aikaisemmin todettu ja nyt kysymyksessä oli tietotekniikan kehityksen vuoksi tarpeellinen apuvälineohjelmien ajan tasalle saattaminen.
Kansanterveyslaki 14 § 1 ja 3 mom. / Erikoissairaanhoitolaki 1 § 2 ja 3 mom., 2 §, 3 § 1 mom.
Asetus lääkinnällisestä kuntoutuksesta 2, 3 ja 4 §
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 3 ja 4 §
Hallintolainkäyttölaki 69 §
Sivun alkuun
KHO 25.1.2002/179
Hengityshalvauspotilaiden hoito on järjestettävä sairaalassa tai sairaalan kirjoista poistamatta kotihoidossa. Asiakasmaksulain 5 §:n 3 -kohdan mukaan hengityshalvauspotilaalle ylläpito on maksutonta. Kotihoidossa maksuttomuus tarkoittaa, että sairaalan tulee maksaa potilaalle korvausta saamatta jääneestä ylläpidosta.
Sivun alkuun
KHO 21.2.2002/361
Kunta on velvollinen korvaamaan yksityishenkilölle yksityisesti hankitun leikkaushoidon, kun hän ei saanut tarvitsemaansa erikoissairaanhoitoa, jonka järjestämisvastuu on kotikunnalla. Kysymyksessä on kuntalaisen oikeus ja maksusitoumuksen puuttumisella ei ollut merkitystä, kun lääketieteelliset perusteet olivat olemassa.
Sivun alkuun
VAKUUTUSOIKEUS Vakuutusoikeus 31.1.2000/9132:98
CP-vammainen X, joka oli saanut ratsastusterapiaa kahden vuoden ajan, haki vaikeavammaisten lääkinnällisenä kuntoutuksena ratsastusterapiaa ajalle 6.7.-17.7.1998. Vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen tuli perustua kuntoutujan hoidosta vastaavassa yksikössä vähintään yhdeksi vuodeksi tehtyyn kirjalliseen kuntoutussuunnitelmaan. Kansaneläkelaitos hylkäsi hakemuksen, koska X:n kuntoutus ei perustunut sellaiseen kuntoutussuunnitelmaan ja koska X oli ollut vastaavalla kurssilla vuosi sitten. Tarkastuslautakunta katsoi, että saadun selvityksen perusteella ratsastusterapian järjestäminen ei ollut tässä vaiheessa tarpeen X:n työ- tai toimintakyvyn säilyttämiseksi tai parantamiseksi. Valitus Kansaneläkelaitoksen päätöksestä hylättiin. Vakuutusoikeudessa X:n valitus hylättiin tarkastuslautakunnan päätöksessä mainitsemilla perusteilla.
Sivun alkuun
Vakuutusoikeus 17.2.2000/7015:99 (äänestysratkaisu)
A oli liikenneonnettomuudessa saanut vaikean aivovamman. Häntä hoidettiin palvelutalossa ja vakituinen henkilökunta antoi perushoidon. A haki vakuutusyhtiöltä liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain (LVKL) nojalla korvattavaksi henkilökohtaista avustajaa kodin ulkopuolelle suuntautuvien toimintojen ja harrastusten mahdollistamiseksi ja elämänlaadun parantamiseksi. Vakuutusyhtiö eväsi korvauksen ja katsoi, että henkilökohtaisen avustajan palkkauskustannusten korvaaminen ei sisältynyt liikennevakuutuksen perusteella korvattavan kuntoutuksen perusteella maksettaviin kuluihin. A haki muutosta vakuutusoikeudelta ja katsoi, että henkilökohtainen avustaja on hänen tapauksessaan verrattavissa täysin tulkin palveluihin näkö-, kuulo- tai puhevammaiselle. Vakuutusoikeus ei muuttanut vakuutusyhtiön päätöstä ja hylkäsi valituksen. Vakuutusoikeus totesi, että LVKL:n perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetussa laissa ei ole säädetty korvattaviksi kuntoutuskustannuksiksi henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvia kustannuksia. Nämä kustannukset eivät tässä tapauksessa olleet rinnastettavissa muihin mainitun lain 7 §:ssä lueteltuihin kuntoutuskustannuksiin.
Sivun alkuun
Vakuutusoikeus 11.12.1997/7497:96 (äänestys)
X oli 29.3.1994 varusmiespalveluksensa aikana vahingoittunut liikenneonnettomuudessa 8.6.1994 saaden aivoruhjevamman, keuhkojen iskuvamman, IV-V rintanikamien solmun murtuman, selkä-ydinvaurion ja neliraajahalvauksen.
X, jolla oli oikeus palveluasumiseen vammaispalvelulain 8 §:n perusteella, oli muuttanut asumaan vanhempiensa luokse 1.10.1995. Sosiaalilautakunta oli järjestänyt mainitusta ajankohdasta alkaen X:lle sosiaalihuoltolain 17 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaista kotipalvelua sekä maksanut 4 kohdan mukaisena asumispalveluna henkilökohtaisesta avustajasta aiheutuvat palkkakustannukset ja 7 kohdan mukaista omaishoidon tukea.
Sosiaalilautakunnan X:lle vammaispalvelulain nojalla kotona järjestämän palveluasumisen katsottiin kohdistuvan samaan tarkoitukseen kuin mahdollinen palvelutalossa asuminen. Näin sitä voitiin pitää tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain 7 §:n 2 momentin 9 kohdan mukaisena, saman pykälän 7 kohdassa tarkoitettuun palveluasumiseen rinnastettavana kuntoutuksena, josta aiheutuneet lisäkustannukset voitiin korvata X:n toimintakykyyn liittyvänä kuntoutuksena. Tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetussa laissa tarkoitettuina, kuntoutuksesta aiheutuneina kohtuullisina kustannuksina voitiin X:lle järjestetystä palveluasumisesta aiheutuvien kustannusten osalta pitää osuutta, joka vastasi tapaturmavakuutuslain 20 §:n mukaisen korkeimman haittalisän kaksinkertaista määrää. Tapaturmalautakunnan päätöstä muutettiin.
Sivun alkuun
Vakuutusoikeus 27.8.2002/2456:2001 (äänestys 4-1)
Tapaturma oli sattunut A:n tavanomaisella työmatkareitillä. Vaikka A oli välillä poikennut kotimatkareitiltä noin 10:ksi minuutiksi käydessään kampaajalla, hän oli kuitenkin palannut tavanomaiselle työmatkareitilleen. Tapaturma oli siten kohdannut A:ta tapaturmavakuutuslain 4 §:n tarkoittamissa työstä johtuvissa olosuhteissa matkalla työpaikalta asunnolle.
Sivun alkuun
KANTELUT
Eduskunnan oikeusasiamies Eduskunnan apulaisoikeusasiamies 31.12.1997 290/4/95
Kynnys ry pyysi kantelukirjelmässään 1995 oikeusasiamiestä selvittämään kuntien vammaispalvelulain- ja asetuksen mukaisten palveluiden ja tukitoimien toteuttamiseksi vahvistettujen soveltamisohjeiden lainmukaisuuden. Apulaisoikeusasiamies tutustui 13 kunnan vammaispalveluohjeisiin ja lisäksi viiden kunnan kuljetuspalvelua koskeviin ohjeisiin.
Apulaisoikeusasiamies Riitta-Leena Paunio totesi kannanotossaan, että lääninhallitusten keväällä 1995 tekemistä selvityksistä ilmeni, että kunnissa oli annettu sellaisia soveltamisohjeita, joilla rajoitettiin vammaispalvelulaissa ja -asetuksessa säädettyjen palveluiden ja tukitoimien saamisedellytyksiä ja määrää. Apulaisoikeusasiamiehen esitti myös käsityksensä siitä, että vammaispalvelulain 3§:ssä kunnalle säädetty vastuu huolehtia palveluiden ja tukitoimien järjestämisestä edellyttää, että kunnassa selvitetään tarvittavien palveluiden ja tukitoimen sisältö ja laajuus. Lisäksi apulaisoikeusasiamiehen mielestä vakiintuneen oikeuskäytänn ouml;n sivuuttami en ja yksittäisen untalaisen alistaminen alitusprosessiin, jonka lopputulos on ennakoitavissa änen valituksensa mukaiseksi, rikkoo hallinnon tarkoitussidonnaisuuden periaatetta.
Apulaisoikeusasiamies saattoi Sosiaali- ja terveysministeriön tie oon käsityksensä, jonka mukaan kunnan sosi alihuollon valvonta sekä erityisesti lääninhallitusten asema tässä valvonnassa edellyttävät selventämistä. Apulaisoikeusasiamies pyysi ministeriötä ja lääninhallituksia ilmoittamaan, mihin toimenpiteisiin ne ovat ryhtyneet kantelussa ilmenneiden epäkohtien poistamiseksi.
Sivun alkuun
Oikeusasiamiehen päätökset dnrot 657/4/03 ja 619/4/03
Liikuntarajoitteisille on turvattava vaalisalaisuus ja esteetön pääsy vaalipaikalle.
Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on muistuttanut Espoon keskusvaalilautakunnalle, että liikuntarajoitteisille on heidän vaalisalaisuutensa turvaamiseksi järjestettävä asianmukainen äänestystila ja tarvikkeet. Turun keskusvaalilautakuntaa puolestaan hän on kehottanut kiinnittämään huomiota siihen, että myös sähkökäyttöistä pyörätuolia käyttävillä on mahdollisuus päästä äänestystilaan.
Kaksi pyörätuolia käyttävää henkilöä kanteli oikeusasiamiehelle äänestyspaikkojen järjestelyistä. Toinen kertoi joutuneensa kirjoittamaan ehdokkaansa numeron äänestyslippuun palvelutiskillä Tapiolan postissa, koska äänestyskoppiin ei päässyt pyörätuolilla. Näin oli viimeksi käynyt vuoden 2003 eduskuntavaalien ennakkoäänestyksessä mutta myös aikaisemmissa vaaleissa. Kantelija piti menettelyä syrjivänä ja katsoi, että se loukkasi hänen vaalisalaisuuttaan. Toinen kantelija ei ollut päässyt Turussa sähkökäyttöisellä pyörätuolillaan äänestyspaikkaansa.
Oikeusasiamies piti perusoikeusnäkökulmasta epätyydyttävänä sitä, että äänestäjällä Espoossa ei ollut käytettävissään irrallista kirjoitusalustaa ja tilapäistä suojaa, jotka olisivat turvanneet hänen vaalisalaisuutensa. Turussa taas pyörätuolia käyttävän pääsyä äänestyspaikkaan ei ollut turvattu liuskoin. Lainvastaisuutta tai velvollisuuden laiminlyöntiä ei oikeusasiamiehen kuitenkaan tutkimuksissa tullut ilmi.
Perustuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa eri asemaan esimerkiksi vammaisuuden perusteella. Jotta tämä yhdenvertaisuus todella toteutuu, erityisryhmille, kuten vammaisille, voidaan ja tuleekin tarjota erityispalveluita tai muita tukitoimia. Näin heidän elämäntilanteensa voidaan saattaa mahdollisimman yhdenvertaiseksi muiden kanssa. Tavoitteena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä.
Sivun alkuun
Oikeusasiamiehen päätös dnro 2680/4/02
Vaikeavammaisten yksilölliset tarpeet huomioon kuljetuspalveluissa.
Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio korostaa, että kunnan tapa järjestää vaikeavammaisten henkilöiden kuljetuspalvelut ei saa estää tai kaventaa heidän mahdollisuuksiaan käyttää palveluita heille soveltuvilla ajoneuvoilla. Kun kuljetuspalvelu on päätetty myöntää, kuljetustavan valinnassa täytyy lähtökohdaksi ottaa matkustajan yksilölliset tarpeet ja mahdollisuudet.
Oikeusasiamies toteaa, että vaikeavammaisten oikeus kuljetuspalveluihin on määritelty vammaispalvelulaissa ja asetuksessa. Laki ei kuitenkaan velvoita kuntaa järjestämään kuljetuspalveluita yksinomaan erilliskuljetuksina, jos se pystyy järjestämään lakisääteiset matkat muulla tavoin. Kunta voi siis turvautua yhteiskuljetuksiin ja käyttää apuna palvelulinjoja tai matkojen yhdistelykeskuksia.
Oikeusasiamiehen tutkittavana on ollut useita kanteluita Helsingin sosiaaliviraston läntisen sosiaalipalvelukeskuksen tavasta järjestää vaikeavammaisten kuljetuspalvelut yhteiskuljetuksin. Kantelijat arvostelivat sitä, että he eivät voi enää käyttää tuttua a turvallista vakiotaksiaan, eikä kuljetuksiin enää sisälly asiointiapua. Yhteiskuljetukset sopivat kantelijoiden mielestä erityisen huonosti näkövammaisille ja iäkkäille ihmisille. Myös kuljetusten saatavuus on kantelijoiden mukaan heikentynyt huomattavasti. Läntisen sosiaalikeskuksen yhteiskuljetuskokeilu alkoi marraskuussa 2002. Siitä lähtien kuljetus on pitänyt tilata keskitetysti Helsingin kuljetuspalvelukeskuksesta eikä kyytiä ole voinut enää ottaa "tolpalta" tai "lennosta".
Oikeusasiamies ei havainnut läntisen sosiaalikeskuksen menetelleen lainvastaisesti, mutta hän painottaa, että kunnan on järjestettävä kuljetuspalvelut vaikeavammaisille niin, että palvelut ovat heidän saatavillaan myös käytännössä. Lisäksi oikeusasiamies muistuttaa, että kuljetuspalvelun saajalla on oikeus käyttää hänelle kuuluvat matkat tarpeensa mukaan joko kotikunnassaan tai lähikunnissaan, niin kuin vammaispalveluasetuksessa määritellään. Hänellä on myös yleensä oikeus valita matkansa ajankohta.
Jos kuljetuspalvelut eivät niitä tarvitsevan mielestä toteudu hänen kohdallaan vammaispalvelulain mukaan, hän voi vaatia ensiksi viranhaltijalta ja sitten sosiaalilautakunnalta niiden järjestämistä toisin, esimerkiksi vakiotaksilla. Sosiaalilautakunnan päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen ja hallinto-oikeuden päätöksestä vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Sivun alkuun
Apulaisoikeusasiamiehen päätökset dnrot 2428/4/01 ja 3124/4/01
Keravan rautatieaseman perusparannusratkaisu epätyydyttävä yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta. Liikuntaesteiset otettava huomioon rakentamisessa.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen korostaa, että liikuntaesteiset täytyy ottaa huomioon korjaus- ja rakennushankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Keravan rautatieaseman perusparannus ei ole hänen mukaansa tyydyttävä liikuntaesteisten matkustajien kannalta.
Säännöksiä ja määräyksiä liikkumisesteettömästä rakentamisesta täytyy tulkita perusoikeusmyönteisesti siten, että ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti, huomauttaa apulaisoikeusasiamies.
Kanteluissa apulaisoikeusasiamiehelle arvosteltiin Keravan aseman muutos- ja perusparannushanketta siitä, että rakennuslupaa myönnettäessä ei ollut otettu huomioon lain säännöksiä esteettömästä liikkumisesta. Asematunneliin ei ollut rakennettu hissejä, ja esteettömät kulkuväylät olivat pituudeltaan satoja metrejä.
Apulaisoikeusasiamiehen tutkinnassa kävikin ilmi, että yhteyksiä asemarakennuksen ja laitureiden välillä ei ollut järjestetty liikuntaesteisille asematunnelin kautta, kuten muille, vaan heidän kulkureittinsä olivat yli puoli kilometriä pidempiä kiertoteitä. Lisäksi alikulku- ja laituritason välillä ei ollut hissejä vaan luiskat. Apulaisoikeusasiamies korostaa ratkaisussaan, että muutoksia suunniteltaessa ja toteutettaessa olisi pitänyt huolehtia siitä, että asemarakennuksen ja laitureiden välille olisi järjestetty huomattavasti lyhyempi liikkumisesteetön kulkuväylä. Lisäksi siirtyminen alikulku- ja laituritason välillä olisi tullut järjestää mieluummin hisseillä kuin luiskilla. Tämä helpottaisi omatoimista liikkumista ja olisi tärkeää junanvaihtotilanteissa.
Apulaisoikeusasiamies muistuttaa ihmisten yhdenvertaisuudesta ja syrjintäkiellosta: ketään ei saa perustuslain mukaan "ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan eri asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella". Valtion ja kunnan viranomaiset ovat velvollisia toiminnassaan ottamaan huomioon perusoikeudet.
Myös maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennuksen tulee soveltua sellaistenkin käyttöön, joiden kyky liikkua tai toimia on rajoittunut. Tällaisia ovat esimerkiksi liikunta- tai aistivammaiset, lapset ja vanhukset sekä lastenvaunujen kanssa liikkuvat.
Keravan aseman perusparannus suunniteltiin ja toteutettiin Ratahallintokeskuksen ja Keravan kaupungin yhteishankkeena. Tarvittavat rakennusluvat myönsi Keravan kaupungin rakennustarkastaja. Apulaisoikeusasiamies toteaa, että säännökset ja määräykset liikkumisesteettömästä rakentamisesta ovat niitä mainitunlaiseen hankkeeseen sovellettaessa jossain määrin tulkinnanvaraisia, eikä siksi ei katso heidän toimineen vastoin lakia. Perusteltua olisi kuitenkin ollut päätyä toisenlaiseen ratkaisuun.
Apulaisoikeusasiamies on saattanut Ratahallintokeskuksen, Keravan kaupungin rakennustarkastajan ja ympäristölautakunnan sekä kaupunginhallituksen ja teknisen lautakunnan tietoon tämän käsityksensä. Hän on lähettänyt päätöksensä tiedoksi sekä liikenne- ja viestintäministeriölle että ympäristöministeriölle. Lopuksi apulaisoikeus- asiamies toteaa, että Keravan aseman muutostöissä on tapahtunut myönteistä kehitystä: Keravan talousarvioon vuodelle 2004 sisältyy määräraha aseman hissien rakentamista varten.
Sivun alkuun
Oikeusasiamiehen päätös dnro 1636/4/00
Vammaispalvelu on myönnettävä, vaikka kunta olisi hakenut muutoksenhakulupaa.
Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio toteaa ratkaisussaan kanteluun, että kunta ei voi jättää panematta täytäntöön hallinto-oikeuden päätöstä vammaispalvelun järjestämisestä sillä perusteella, että se on hakenut korkeimmalta hallinto-oikeudelta muutoksen- hakulupaa. Lisäksi oikeusasiamies painottaa, että kunnan on neuvottava vammaispalvelujen hakijaa erityisesti silloin, kun etuuksia voidaan myöntää useamman säännöksen perusteella.
Kantelija oli hakenut kunnalta vuonna 1996 vammaispalvelukorvausta uuden autonsa automaattivaihteiston ja sähköisen kuljettajanistuimen kustannuksiin. Vammaispalveluasetuksen mukaan auton lisälaitteet voidaan korvata täysimääräisesti, kun taas auton hankkimiseen myönnettävä korvaus on korkeintaan puolet hankintahinnasta. Kunta hylkäsi hakemuksen sillä perusteella, että lisälaitteet oli asennettu autoon jo tehtaalla. Näin ne sisältyivät auton hankintahintaan, eikä niitä kunnan mukaan voitu korvata erikseen.
Kantelija haki muutosta. Vuonna 1999 korkein hallinto-oikeus totesikin, että myös tehtaalla asennetut lisälaitteet voidaan korvata erikseen. Se kumosi näin kunnan viranomaisten päätöksen ja palautti asian uudelleen käsiteltäväksi. Kunta kuitenkin hylkäsi jälleen hakemuksen. Tällä kerralla perusteena oli, että hakija ei kunnan näkemyksen mukaan välttämättä tarvinnut kyseisiä lisälaitteita.
Tästäkin päätöksestä kantelija valitti. Vuonna 2000 tuli hallinto-oikeuden päätös, jossa se piti lisälaitteita hakijalle välttämättöminä. Tämän jälkeen kunta korvasi hakijalle sähköisen kuljettajanistuimen aiheuttamat kustannukset. Automaattivaihteiston korvaamisesta kunta kuitenkin haki vielä muutoksenhakulupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, tästä tukitoimesta kun ei normaalisti saa hakea muutosta hallinto-oikeuden päätökseen. Kunta ei pannut täytäntöön hallinto-oikeuden päätöstä tältä osin.
Oikeusasiamies totesi, että kunta oli menetellyt lainvastaisesti, kun se oli jättänyt panematta täytäntöön hallinto-oikeuden päätöksen automaattivaihteesta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta. Hallintolainkäyttölain mukaan valitus ei estä päätöksen täytäntöönpanoa silloin, kun asiassa tarvitaan muutoksenhakulupa. Lisäksi oikeusasiamies piti epäkohtana sitä, että kantelija oli joutunut hakemaan muutosta kaksi kertaa. Oikeusasiamiehen käsityksen mukaan asian käsittelyä olisi voitu nopeuttaa, jos kantelijan hakemus olisi alkujaan käsitelty myös auton hankkimisavustusta koskevana asiana. Ainakin hakijaa olisi tullut neuvoa siinä, että hän voi hakea korvausta myös tällä perusteella.
Oikeusasiamies korosti, että hyvään hallintoon kuuluva palveluperiaate edellyttää, että viranomaiset antavat asiakkailleen tietoa hallinnonalaansa kuuluvista säännöksistä. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun palvelu tai tukitoimi voidaan myöntää eri säännösten perusteella.
Sivun alkuun
Valtioneuvoston oikeuskansleri
AOK 8.8.2005 Dnro 1172/1/03
Kuljetuspalvelua koskevan asian käsitteleminen
Kantelussa oli kyse menettelystä vammaispalvelulain mukaisessa kuljetuspalveluasiassa. Lääninhallitus oli jo tutkinut asian ja todennut kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöjaoston viivytelleen asian käsittelyssä. Tämän vuoksi apulaisoikeuskansleri vain yleisesti kiinnitti lautakunnan huomiota Suomen perustuslain 21 §:n säädettyihin asian viivytyksetöntä käsittelyä koskeviin vaatimuksiin ja sosiaalihuoltoasetuksen 16 §:n säännökseen, jonka mukaan sosiaalihuoltolain 45 §:n 2 momentissa tarkoitettu asia on käsiteltävä kiireellisenä.
Sivun alkuun
Apulaisoikeuskanslerin päätös dnro 175/1/01
<;br /> Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka arvostelee lahtelaista pysäköinninvalvojaa vammaisen henkilön pysäköintilupaa koskevien säännösten virheellisestä tulkinnasta.
Kantelussaan lahtelaismies pyysi oikeuskansleria tutkimaan pysäköinninvalvojan menettelyn laillisuuden. Mies oli pysäköinyt autonsa Mukkulan ostoskeskuksen pihalle pysäköintikieltoalueelle. Hänen mukaansa auto oli näin saatu lähelle pyörätuolilla liikkuvan kulkemista helpottavaa luiskaa. Ostoskäynnin aikana poliisi oli jättänyt auton tuulilasiin pysäköintivirhettä koskevan maksukehotuksen, vaikka tieliikennelain mukainen vammaisen pysäköintilupa oli ollut autossa näkyvillä.
Myöhemmin mies esitti vastalauseensa pysäköintivirhemaksun johdosta. Pysäköinninvalvoja kumosikin maksun, mutta antoi sen sijasta miehelle huomautuksen pysäköintivirheestä. Huomautusta hän ei suostunut oikaisemaan, vaikka kantelija sitä pyysi. Oikeuskanslerille antamassaan selvityksessä valvoja perusteli menettelyään sillä, "ettei vammaisen pysäköintilupa oikeuta väärinpysäköintiin, jos laillinen pysäköinti on mahdollista eikä aiheuta hankaluuksia."
Apulaisoikeuskanslerin päätöksen mukaan vammaiselle henkilölle myönnetyn pysäköintiluvan tarkoituksena on helpottaa hänen liikkumistaan. Lain mukaan luvan haltija on oikeutettu pysäköimään autonsa pysäköintikieltoalueelle, jos pysäköinnistä ei aiheudu ilmeistä haittaa. Jos haittaa todetaan, voi poliisi pyytää henkilöä siirtämään auton toisen paikkaan.
Lahtelaismiehen tapauksessa asiakirjoista ei käy ilmi, että pysäköinnistä olisi ollut haittaa tai että häntä olisi pyydetty siirtämään autoaan. Asianmukainen lupa oli ollut autossa näkösällä. Apulaisoikeuskanslerin mukaan miehen ei voitu katso syyllistyneen pysäköintivirheeseen, josta olisi ollut lain mukaan mahdollista määrätä pysäköintivirhemaksu tai sen sijasta huomautus. Pysäköinninvalvojan menettely ei siten perustunut lakiin, painottaa Jonkka päätöksessään.
Sivun alkuun
Lääninhallitukset Oulun lääninhallituksen päätös Dnro 2003-00779/So-18
Oulun lääninhallitus antoi 13.2.2004 päätöksen koskien Kynnys ry:n kantelua. Kantelussa viitattiin muun muassa yksittäiseen erään kunnan hyvinvointilautakunnan tekemään päätökseen, jossa henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvia kuluja ei ollut asianmukaisesti korvattu vammaiselle henkilölle. Lääninhallitus katsoi saamansa selvityksen perusteella, ettei hyvinvointilautakunta ollut asianmukaisesti huolehtinut yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien sosiaalihuollon palveluiden järjestämisestä ja viranhaltijoiden ohjeistamisesta kyseisten palveluita koskevan päätöksenteon varalle.
Lääninhallitus huomautti päätöksessään hyvinvointilautakuntaa vastaisen varalle siitä, että yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvat palvelut on otettava huomioon kunnan talousarviossa. Lisäksi lääninhallitus kehotti hyvinvointilautakuntaa ryhtymään välittömästi riittäviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että määrärahasidonnaisia palveluita voidaan myöntää hakijoille tarkoitukseen osoitettujen voimavarojen puitteissa niin, että hakijoiden yksilöllinen tarve ja keskinäinen etusijajärjestys otetaan huomioon.
Sivun alkuun
KV-Elimet Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (European Court of Human Rights)
Case of H.A.L. v. Finland (Application no. 38267/97)
Judgment 27.1.2004:
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen voi kannella vain silloin, kun kaikki kotimaiset muutoksenhakukeinot on käytetty. Suomen kansalainen H.A.L. kanteli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen tällaisessa tilanteessa ja tuomioistuin otti asian käsiteltäväkseen.
Asiassa oli kysymys työkyvyttömyyden arvioimisesta ja siihen liittyvistä kansaneläkelaitoksen ja kotimaisten muutoksenhakuelinten päätöksistä. H.A.L. katsoi, että päätöksentekoprosesseissa oli rikottu Euroopan ihmisoikeusyleissopimuksen 6 artiklaa, joka koskee oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Hänen mukaansa viranomaiset eivät vaadittavalla tavalla perustelleet sitä, miksi ne olivat jättäneet huomiotta hoitavien lääkärien toimittamat lausunnot ja miksi he eivät olleet suostuneet ilmoittamaan hakijalle omien asiantuntijalääkäriensä henkilöllisyyttä tai mielipiteitä.
Tästä laiminlyönnistä oli seurauksena, ettei H.A.L. kyennyt tehokkaasti vastaamaan hylkääviin päätöksiin. H.A.L. oli sitä mieltä, että kansaneläkelaitoksen olisi tullut määrätä hänet lisätutkimuksiin sen sijaan, että se jätti huomiotta hoitavien lääkärien näkemykset ja perusti päätöksensä omien asiantuntijalääkäriensä lausuntoihin mutta jätti niiden sisällön kertomatta. H.A.L:n mahdollisuudet valittaa tarkastuslautakuntaan olivat perustelujen puutteellisuuden tähden niin huonot, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset eivät täyttyneet.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuli siihen tulokseen, että H.A.L:n kantelu oli aiheellinen. Tuomiossaan ihmisoikeustuomioistuin lausui seuraavaa:
- Suomen valtio oli syyllistynyt asiassa ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan rikkomiseen.
- Syyllisen valtion tuli maksaa hakijalle 4000 euroa korvauksia sekä 1500 euroa kulujen korvausta.
Sivun alkuun
|
Oikeuskäytäntöä 